perjantai 31. lokakuuta 2008

Viimeiset korret kekoon :)

Laiska bloggaaja havahtui viime tingassa ja esittelee kuluneen kuukauden aikana valmistuneen sukkasadon.

Sukat miehelle, koko 45, lankana 7-veikan harmaa ja viinipunainen. Pitkät varret, silmukoita 52.

Sitten vähän pienemmät sukat, oisko kokoa 24, lankana 7-veikan Kantri. Ei hajuakaan, että mihin nämä laittaisi, kun ovat ns. langanloppusukat.

Nämäkin sukat menevät pukinkonttiin miehelle. Lankana 7-veikka, koko 45 ja silmukoita se 52.

Sokerina pohjalla on pienet puputöppöset miehen kaverin poikavauvalle, joka syntyi viime viikon torstaina. Olivat kuulemma oikein mieluiset ja pääsivät heti pieniä varpaita lämmittämään.

Yhteenvetona tästä sukkasadonkorjuusta näin ensikertalaisena voin todeta sen, että tämä ei sitten ollut minua varten :( Ongelma ei ollut niinkään niitten sukkien tekeminen, vaan se, ettei tuotoksia millään jaksanut joka päivä käydä esittelemässä ja sitten aina kun eksyi näille sivuille katselemaan muiden tekeleitä, niin iski hirveä ahistus siitä, kun ite on niiiiin hidas tekemään. Välillä piti oikein miettiä, että miten muut ehtivät näitä sukkia tekemään, kun varmaan yhtälailla käyvät töissä, hoitavat kotia ja perhettä kuin minäkin...

Mutta kiitokset kuitenkin sadonkorjuuseurasta; mukavia malleja on osunut silmään muidenkin tekeleistä!!

2 kommenttia:

M kirjoitti...

Sinähän ahkera olet ollut! Mulla on ekat sukat edelleen kesken, en tiiä ehtivätkö valmistua satoon. Ehkä. Jotta älä turhaan ahdistu :) Tänhän olikin tarkoitus olla mukavaa yhdessäneulomista, ei kisa siitä kuka tekee eniten.

Unknown kirjoitti...

Elä Limppu ahdistu! Mulla teki todella tiukkaa ehtiä neulomaan kahdet lasten kokoa olevat sneakerit (niissä ei oo edes varsia!!), joten on meitä hitaita muitakin. :)

Ei sillä, kyllä miutakin välillä nyppi, kun kaikki olivat niin kovasti saaneet aikaan ja itse ei ehtinyt puikkoja ottaa käteen ensinkään. Ei siis niinkään kilpailumielessä ärsyttänyt, vaan siksi, että mielellään harrastaisin neulomuksia enemmän kuin elämän kiireet antavat myöden. Ja minen käy ees töissä! :O