Pahoittelut että nyt vasta rustaan esittelyä, mutta eikös se niin ole että parempi myöhään kuin ei milloinkaan?
Eli olen siis Kaye, blogini löytyy täältä ja olen mukana ihan ensimmäistä kertaa Sukkasadossa! Mitään sen suurempia tavoitteita en ole asettanut, pukinkonttiin olisi tarkoitus jotakin saada täytteeksi. Mallitkin vielä aika hakusessa, mutta eiköhän nekin löydy kun aika on oikea ;)
Vuosittaisen Sukkasato-tempauksen alablogi. Kuten kunnon suomalaiseen heinälatoon,
tähän blogiin kerätään lämmintä ja tarpeellista tulevaa talvea silmällä pitäen...
Pääblogi osoitteessa http://sukkasato.blogspot.com.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Esittely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Esittely. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
tiistai 2. syyskuuta 2014
Hei kaverit, lähdin mukaan!
on mukana satoilemassa ensikertalaisena.
Eka sukkapari on puikoilla,
joten osaltani kartutan jo kohta
Sukkasatoa.
Mukavaa satoilua kaikille!
maanantai 1. syyskuuta 2014
Hei!
Täällä Heinäladon apuemo vihdoin esittäytyy!
Olen Suvikummun Marja ja toista kertaa apuemona täällä Heinäladossa.
Omalta osaltani en ole asettanut itselleni mitään tiukkoja tavoitteita,
säärystimet ja pitsisukat ovat kuitenkin jo tilauksessa.
Jotain muutakin varmaan valmistuu.....
Kuvassa olevat sukat ovat valmistuneet elokuussa, ovat vielä viimeistelyä
vailla, kuten muutama pari junasukkia ja-tumppujakin.
Tällä viikolla on vielä kiirettä viikonlopun syysmyyjäisiin valmistautumisessa,
mutta ensi viikolla käynnistyy sukkatehdas :)
Tervetuloa kaikki mukaan Heinälatoon!
Muista olla tarkkana tunnisteiden kanssa,
että saadaan tilastot oikein.
Muista myös tunniste, josta käy ilmi, onko kyse aikuisten vai lasten sukista,
kuvan perusteella sitä ei pysty päättelemään.
Toivotan kaikille oikein mukavia ja rentouttavia hetkiä kutimien parissa!
-marja-
Tunnisteet:
14apuemo,
14Esittely,
14Suvikummun Marja
Päivää Heinälatohon!
Kipsisukkakin on mukana heinänteossa!
Tänä vuonna olen mukana toista kertaa, viime vuonna kannoin satoa Hillokellarin perukoille.
Suuria suunnitelmia ei minulla sadonkorjuuseen ole tälläkään kertaa. Ajattelin mennä ihan fiilispohjalta ja tehdä, mitä mieleen juolahtaa. Jos satoa on tullakseen, niin hyvä.
Huomasin tuossa, että sukanteosta onkin ollut luovaa taukoa, sillä edelliset sukat tein keväällä. Kaikkea muuta on kyllä tullut neulottua. Johan tässä on aikakin tarttua sukankutimeen, useisiin sellaisiin :).
Ja nyt pitemmittä puheitta, ajattelin illan päätteeksi korkata ensimmäisen lankakerän ja laittaa puikoille sukat. Niitähän tänne tultiin tekemään ;).
Mukavaa satoilumieltä kaikille!
Terkuin,
Kipsisukka
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Ensimmäistä kertaa SukkaSatoilemaan :)
Mie olen jo monta vuotta ajatellut osallistuvani Sukkasatoon, mutta aina on sitten jäänyt. Sitä vain hölmönä ajatellut: "Muut tekköö niin kauniita sukkia, mie en niinkään." Ja sitten, että jos saa vain yhdet sukat valmiiksi, riittääkö se, kun useat tekee paljon enemmän.
Mutta tänä vuonna rohkaistun ja yritän tehdä edes ne yhdet sukat. Jos saisin aloitettua lapsukaisilleni villasukat (5 kpl). Olen siis viiden lapsen kotiäiti <3.
Kulutan lankavarastoa pienemmäksi, joten uutta lankaa en osta, jos ei välttämättä tarvitse.
Ja eikun kaikki vain Sukkailemaan!!! <<3
Taas sukkasatoilemaan :) !
Hei!
Kiitos kun pääsin mukaan tähänkin 14Sukkasatoon. Olen neulonut villasukkia melkein koko pienen ikäni ja yhä koen neulomisen iloa tälläkin saralla. Kuusi lastenlastanikin pitää mummin puikot käsissä ja siksipä sukkieni kokohaitari onkin laidasta laitaan ja näin en pääse kyllästymään sukkien neulomiseen.
Lankaa olen varannut riittävästi muutamaan sukkapariin. Ainakin yhdet pitsisukat otan puikoille ja perussukkien neulomista riittää aina joulupukin pussukkaan.
Toivotan kanssaneulojilleni iloista ja satoisaa sukkasyksyä 2014.

marjoriitta esittäytyy
Heippa,
olen mukana kolmatta kertaa. Toivoisin saavani vähän vauhtia puikkoihin kuuman kesän jälkeen. Asun mieheni kanssa LumiLinna-kaupungissa ja osan vuotta vietämme vielä pohjoisemmassa. Toki piipahdamme myös etelä- ja keskisessä Suomessa. Neule on mukana kartturin käsityö matkoilla.

Kahdeksatta kertaa
Täällä taas mukana kuten jo siis otsikkokin kertoo. Viime vuonna Hillokellarissa, sitä ennen Heinäladossa ja aiemmin Perunalaarissa ja...Sukkia syntyy niin puikoilla kuin koneellakin. Suosikkilankani on Austermann Step, josta ohuempaa käytän konelankana. Käsin teen sitten paksummista langoista nykyisin, ja syksyn uutuudet odottavatkin puikoille pääsyä ja uusia sukkaohjeita. Tämän käsityöyrittäjä/lankakauppiaan tuotoksia voit seurata blogissani, tervetuloa kurkkimaan!
terkuin,
-anne-
Susu täällä
Laiskahkon neulekesän jälkeen odotan innolla huomista satokauden alkua. Suunnitelmia on vaikka ja kuinka vaan saapa nähdä miten käy. Pikkuisen lankakaupan omistajana tietenkin haluan testata syksyn uusia sukkalankoja. Muutama tossumallikin on mielessä ja kaksi uutta sukkalehteä odottaa "korkkamista". Itselleni on tarvis neuloa ohuet mustat tavissukat Stepistä. Niille olisi ollut monta kertaa tarve kun joskus pitäisi olla siistinä pikkukengissä ja minä kun en muita kun villasukkia käytä. Tarinoitani voi lueskella Susun Silmukoista.
lauantai 30. elokuuta 2014
Täällä taas...
...niinukuin viime vuonna ja edellisvuonna ja sitä edellisenä vuonna...tämä on siis neljäs vuoteni satoilemassa! Yhä olen innoissani pitkistä palmikkosukista,
huovutetuista tossuista,
junasukista
ja siksaksukista!
Nämä ja muut tekemiseni löytyy Niinulasta.
-H- esittäytyy
Jo monetta kertaa mukana keräämässä sukkasatoa. Yleensä sato jää kyllä melko pieneksi, mutta laatu korvaa sitten määrän. Ja tänä vuonna yritän saada ensin keskeneräiset sukat pois alta, joten ihan alkuun en varmasti ehdi sukkia aloittamaan. Jos muutaman parin kuitenkin saisi nitkutettua.
Blogimaailmasta minut löytyy Kootut tekeleet blogista, joka on kyllä ollut aika hiljainen viime aikoina ihan siitäkin syystä, ettei ihan hirveästi ole mitään valmistunut.
Blogimaailmasta minut löytyy Kootut tekeleet blogista, joka on kyllä ollut aika hiljainen viime aikoina ihan siitäkin syystä, ettei ihan hirveästi ole mitään valmistunut.
SatuSukka esittäytyy
Tämä on toinen Sukkasatovuoteni. Ensimmäsenä vuonna keräsin sukkia Perunalaariin ja tänä vuonna "peuhaan" täällä Heinäladossa.
Olen INTOHIMOINEN käsityöläinen eteläisestä Suomesta. Harmi, että tänä vuonna työt hieman hidastavat sukkasadon keruuta, mutta lupaan niittää heinää niin paljon kuin mahdollista!
Tavoitteeni on tänäkin vuonna täyttää Joulupukin kontti mahdollisimman täyteen villasukkia ja luulen, että aika moni niistä on malliltaan tällaisia...
olen hullaantunut Cookie A:n Monkey -sukkiin!!!!
Blogini on tilkkutyöpainotteinen
http://quilttales.blogspot.fi/.
Tosin sekin on ollut menneenä kesänä kovin hiljainen...
Reipasta puikkojen helinää ja kilkutusta jokaiselle!!!
- SatuSukka -
Blogini on tilkkutyöpainotteinen
http://quilttales.blogspot.fi/.
Tosin sekin on ollut menneenä kesänä kovin hiljainen...
Reipasta puikkojen helinää ja kilkutusta jokaiselle!!!
- SatuSukka -
Pirena esittäytyy
Niinpä sitä vaan piti ilmoittautua mukaan Sukkasato14 tempaukseen. Minullakin on vähän niin että pieni pakko teettää paremmin kuin ei mitään takarajaa. Olen mukana jo aika monetta kertaa. Sitten vain etsimään puikot ja lankaa. Tykkään nimenomaan ohuista langoista, että sekin hidastaa tulosta. Kiva kuitenkin katsella mitä kaikkea toiset saavat aikaan.
Normiblogini on osoitteessa.
Normiblogini on osoitteessa.
torstai 28. elokuuta 2014
Gabriella esittäytyy!
Hei vaan kaikille!
Täällä sitä ollaan jälleen tänäkin vuonna! Edellisvuosi oli kovin kiireinen enkä niin paljon ehtinyt neuloa kuin olisin tahtonut. Tänä vuonna näyttää vähän samalta, mutta tähän on aina päästävä osallistumaan.
Omaan tahtiini siis neulon ja katsotaan mikä on loppusaldo sadon loppuessa! :)

keskiviikko 27. elokuuta 2014
LankaRulla esittäytyy
Tervehdys taas heinälatoon :) Sukkia olisi tarkoitus kutoa ainakin vauvakoossa, mutta jos aikaa ja intoa riittää niin varmaan jotkut aikuisten sukatkin löytyy puikoilta. Tarkoituksena tyhjätä lankavarastoa, jotta saa taas uutta tilalle :)
Sukkasadossa jälleen. Satoa kerään tänne heinälatoon. Toivottavasti edes joitakin varpaiden lämmittimiä saan pudotettua puikoiltani pois. Blogini Kurpparäätälin kutimet löytyy vuodatuksesta.
Terveisin Santramaikki
Minky tässä moi!
Kiitos että saan tänäkin vuonna osallistua satoon!
Sukkia tarkoitus kutoa ainakin kahden ystävän tuleville vauvoille, sekä joululahjoiksi.
Lisäksi tykkään aina pitää kotona pientä "varastoa" minisukista,
näin saan aina iloisen vauvauutisen kuullessa antaa töppöset matkaan ;)
Tämä kyseinen varasto kaipaa myös täyttöä!
Blogini neuleet löytyy osoitteesta: http://www.ravelry.com/projects/MinKaKy

Mukana ollaan taas
Sain kutsun tänne Heinälatoon, kuten viime vuonnakin. Viime syksyn satokausi oli osaltani hyvä, johtuen juuri sadonkorjuun aikaan osuneesta pitkästä lomastani. Tämän syksyn sato ei yltäne samaan - katsotaan sitten satokauden päätyttyä, montako heinäpaalia sain kärrättyä latoon.
Omaa blogia minulla ei ole - kiva, että siitä huolimatta saan olla täällä mukana :)
Oikein jo odotan, että pääsen ihastelemaan kanssaneulojien sukkasatoa.
terveisin Eija
Omaa blogia minulla ei ole - kiva, että siitä huolimatta saan olla täällä mukana :)
Oikein jo odotan, että pääsen ihastelemaan kanssaneulojien sukkasatoa.
terveisin Eija
Sinikka esittäytyy
Mukana jälleen ties kuinka monetta kertaa. Sukkia tarvii saada pukin konttiin ja muutaman tilaustyö sukat odottaa tekemistä.Itsellekin pitäisi yhdet sukat saada aikaiseksi...
tiistai 26. elokuuta 2014
Hansu täällä esittäytyy
Moikka latoon :)
Sukkasatoilen nyt kolmatta kertaa vuoden tauon jälkeen. Sukkia yritän väsätä latoon jonkinmoisen määrän. Varsinaista tavoitetta en laita, ettei stressi iske tästä mukavasta harrastuksesta :)
Sukkasadossa on ihan parasta ja mulle sopivinta se, ettei täällä ole mitään pakollisia minimimääriä vaan voipi tehdä senverran sukkia kun jaksaa / ehtii.
Kiitos kun valitsitte joukkoon kivaan. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)