Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Ruiskaunokki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Ruiskaunokki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Uudet terät vanhoihin varsiin

Kuvassa pöytäkoriste juhlapaikalta, risitäisistä. Teemavärinä taisi olla oranssi ja pronssi ellei kulta. Pikkuisia huopaisia jalanjälkiä oli ripoteltu pöydälle sifonkisen kiertävän liinan päälle. Gerberan piti kosteana ja kauniisti paikallaan tuollaiset kirkkaat helmet, joita kukkakauppa myy rakeina jotka vedessä turpoavat.

Työtoveri toi kaksi kerää Nallea ja rikkinäiset sukat malliksi. Leikkasin rikkinäiset terät pois, purin muutaman kerroksen ja neuloin uutta varren alaosan ja uudet jalkaterän. Puikot nro 3, 14 s puikolla. Terä 48 krs ja kantapään tein ainaoikein neuletta, hiukan karheaa, mutta helppoa. Kahdesta kerästä jäi 23 g harmaata lankaa eli ihan kolmea sukkaparia ei kahdesta kerästä olisi syntynyt. Yllättävän riittoisaa tuo Nalle. Oikein mukavaa sadonkorjuuta teille kaikille!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sukat Isännälle

Sain juuri valmiiksi sukat Isännälle. Kuvasin ne sohvalla, istumme katselemassa uutisia saunan jälkeen ja sukat pitävät jalat lämpiminä. Olettehan huomioineet Puolisonne Sukkasadossa? Lankana Teetee Pallas, pehmoinen ja kiva neuloa. 14 s puikoilla 3½, kanta ainaoikein neuletta, terään 60 krs ennen sädekavennuksia ja raidat menivät mukavasti kohdilleen!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kaksi paria vauvasukkia

Olen neulonut kilpaa ajan kanssa vauvasukkia. Lauantaina on ristiäiset. Heräsin aamuyöllä ja nyt ne ovat valmiit! Kuvausalustana Teetee Helmi-langasta tekeillä oleva tuubi, rintojen lämmikeeksi. Toiset sukat samasta langasta, merinovillaa, toiset Drops Baby Alpaca Silk lankaa. 12 s puikolle nro 3 varteen. Resoria kavensin keltaisissa 10s. Kantalaput ainaoikein neuletta, ihan uutta minulle. Terä 28 krs ja sädekavennukset. Nyt on hyvä lähteä töihin, kun aamulla vähän neulonut! Hyvää viikonloppua teille kaikille, pitäkää pienet ja isot varpaat lämpiminä!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Romanttiset eli pitsiraitasukat aikuiselle

Työkaverin langoista riitti lankaa myös näihin, pitsiraitasukkiin, kuvio Novitan Sukkalehdestä, harmaista ylipolven sukista. Tein harmaalla hiirenhammasnirkkoreunan ja sitten 2. puikon alkuun ja 3. puikon loppuun tämän pitsiraidan, varpaisiin taas harmaata. Puikot nro 3, bambua, 14 s puikolle, kanta n. 22 krs, terä 47 krs ennen sädekavennuksia. Varsi 40 krs. Painoa 67g, Nalle-lankaa. Nyt jännitän, milloin näitä päästään sovittelemaan, että onko sopivat?

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Harmaat sukat aikuiselle

Työkaveri pyysi apua: Neulotko sukat, kun Äitini ei enää kykene ja tulevan jalkaleikkauksen jälkeen mikään ei mahdu jalkaan? Tottakai neulon ja niin sain malliksi pahasti kuluneet, ei enää parsittavat sukat. (Kuvan sinikeltainen sukka.) Neuloin mahdollisimman tarkasti mallista kerrokset laskien saman kokoiset sukat.
 Nyt on puikoilla kuvan raitalanka ja tulee ihan erilaiset, romanttiset sukat!
Hauskaa on, että en koskaan kavenna näin vaan sädekavennuksena enkä ikinä neulo resorin jälkeen sileää, ennen kantapäätä, mutta nyt tein mallin mukaan! Syynä viesti: Nää on ihan parhaat! Tottahan on, että Äidin neulomat sukat on aina maailman parhaat!
Ilmoitan siis yhden sukkaparin valmistuneen, aikuiselle. Onnellisia sukan tekohetkiä teille kaikille!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Miehelle sukat

Sukkia neuloutuu hitaasti, kun työn alla on muitakin neuleita. Kuvassa tuoreet sukat miehelleni, mutta ne kyllä riisutaan heti ja pestään samoin lankakerien jämät. Nimittäin toisen kerän lanka poltteli käsiäni alusta asti. STROMPEGARN , SOCK YARN,TIGER lukee etiketissä.

 Puikot 2.75, 16 s puikolla ja ihan normi kantapää. Yritin ja neuloin kiilakantapäätä, mutta puolivälissä huomasin, ettei se ole minun juttuni, lanka oli liian löyhällä käännöksissä ja olisi tullut reikiä. En usko, että mieheni olisi tykännyt ilmastoiduista kantapäistä!

Muistakaa tekin, hyvät Heinälatolaiset, neuloa myös vyyhdinpitäjälle sukkia! Omani kävelee näissä uusissa sukissaan onnellisena ja auttaa mehun keitossa.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Vauvasukat, 32 g

Langassa värisävy vaihtui uuden kerän myötä ja näkyy selvästi toisen sukan varressa. Lankaa on vielä ja sukkia teen lisääkin, tätä vauvakokoa. Nämä menevät Vaaka ry vauvalahjoiksi, jaetaan sairaalan Vauvaperheyksikössä. Nämä vauvat eivät useimmiten muita lahjoja saakaan, joten sydämen lämmöllä neulottu on tervetullut muistaminen myös vauvan äidille. Lahja voisi olla myös tumput, myssy, tms itsetehty, mutta nyt korjataan Sukkasatoa!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Raitasukat lapselle

Tarjoan kakkua teille kaikille juuri valmistuneiden raitasukkien ja sunnuntain kunniaksi. No, tunnustan, kakun teki taitava sukulainen, glugeenittomana ja maidottomana versiona, mutta kauniina ja herkullisena.

Herkullista on myös tämä LYKKE-lanka, jota Kauhavan Kangasaitta myy, niin lukee vyötteessä. Samaa erää olivat, mutta toisessa kerässä värit on huomattavasti tummempia. Sukissa asia ei haittaa, nämä pääsevät jalkaan liikuvaiselle lapselle!  Lankaa oli todella miellyttävää neuloa, puikot nro4, 10 s puikolla. Varsi 28 krs ja pidemmätkin olisi voinut tehdä, lankaa jäi n. 18g per kerä. Kantalappu 20 krs, terä 32 krs ja sitten sädekavennukset. Loppulangan käytän heti, kun löydän kaapista siihen sopivaa lankaa pariksi.

torstai 4. syyskuuta 2014

Ensimmäinen heinäpaali on vauvakokoa

Keltaiset alpakkasukat, tarkoitettu vauvalle valmistuivat eilen illalla. Sain eilen postitse ihanaa lankaa kaksi kerää ja yöllä heräsin, enkä saanut unta ennenkuin olin tunnin neulonut...uutta sukan vartta! Hyvää alkanuttta sadonkorjuuta teille kaikille!

maanantai 25. elokuuta 2014

Ruiskaunokki esittäytyy

Hei! Aloitan heti esittäytymällä. Olen Ruiskaunokki, blogi osoitteessa http://neulemuistio.vuodatus.net ja tavoitteena neuloa ihania sukkia isoihin ja pieniin jalkoihin yhdessä teidän muiden kanssa. Kerätään runsas Sukkasato Heinälatoon, jos ei määrältään, niin laadultaan!