Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Minky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Minky. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Knit Happens!


Minulla piti olla eilen siivouspäivä, mutta keksin jostain kumman syystä parempaa tekemistä ;)
Eksyin lankakaapilleni ja mukaan lähti kolme seiska veikkaa. 
Silmukoita loin 36 ja sitten vain annoin mennä, tällaiset tuli! 
Kiva oli vaihteeksi tehdä kirjoneuletta.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Junasukat


Heinäladosta sain innostuksen kokeilla taas pitkästä aikaa kutoa junasukat. 
Ne oli yllättävän kivat tehdä, joten saatan innostua näistä enemmänkin :) 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Värisuora sukista :)

Tällä viikolla kasvatan sukkasatoa kolmella parilla vauvojen sukkia. 
Kaikki ovat saman kokoisia, kuvakulma huijaa ;)
Tänään puikoille lähti taas vihreä pari, josko sitten kokeilisin vähän jotain muutakin.
Ihanaa sunnuntaita kaikille, nauttikaa auringonpaisteesta!



perjantai 5. syyskuuta 2014

Ekat töppöset


Ensimmäinen villasukkapari myös minun osalta valmiina. 
Voi että näitä mini-ihmisten sukkia on vaan niin ihana kutoa!
Tämä pari lähtee postin mukana uuteen kotiin, jossa odotetaan 
lähiviikkoina uutta perheenjäsentä saapuvaksi :)


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Minky tässä moi!

Kiitos että saan tänäkin vuonna osallistua satoon!
Sukkia tarkoitus kutoa ainakin kahden ystävän tuleville vauvoille, sekä joululahjoiksi.
Lisäksi tykkään aina pitää kotona pientä "varastoa" minisukista,
näin saan aina iloisen vauvauutisen kuullessa antaa töppöset matkaan ;)
Tämä kyseinen varasto kaipaa myös täyttöä!

Blogini neuleet löytyy osoitteesta: http://www.ravelry.com/projects/MinKaKy