maanantai 31. elokuuta 2009

Anna-Mari esittäytyy

Ensimmäistä kertaa olen Sukkasadossa mukana, vaikka sukkia tulee neulottua paljonkin. Taidan aloittaa sadonkorjuun sillä, että neulon keskeneräiset säärystimet ja sukat valmiiksi. Viisi säärystintä odottaa paria ja testineulottavasta sukkaparista on vielä toinen sukka kesken. Nämä keskeneräisten valmiiksi saattamiset voisi olla vähän niinkuin verryttelyä varsinaiseen sadonkorjuuseen. Tavoitteita en ole asettanut, mutta sukkia pitäisi neuloa sekä lahjoitettavaksi että myytäväksi. Käsityöt kun ovat sekä työni että harrastukseni ja harrastuksena tehdyt neulomukset usein päätyvät lahjoitettavaksi jonnekin, useimmiten Vaakan keräyksiin. Käsitöistäni kirjoitan Kässäpäivikseen, josta löytyy yleensä juttua vain harrastustöistäni. Kässäpäiviksenkin nimessä on käyttämäni Mari-nimi, mutta täällä olen nyt koko nimelläni, jotta erottuisin muista sukkasatoa korjaavista Mareista.

Heippa

Olen mukana sukkasadossa tavallaan ensimäistä kertaa, viime vuonna osallistuin tempaukseen vain Ravelryssä. Tarkoituksenani oli neuloa sukkia sukuun kuuluville mieshenkilöille, isänpäivä- ja joululahjoiksi. Saas nähdä kuinka monet ehdin tehdä kun tytär antoi tehtäväksi vauvahaalarin jonka pitäisi olla valmis jo parin viikon kuluttua kun hänen kaverinsa jää mammalomalle.

Sukkakirjoja löytyy hurjan paljon ja sukkalankaa ainakin viisi kiloa eli osallistumiseni ei ole ainakaan tarvikkeista kiinni.

Ravelrystä minut ja n 90 viime vuosina tekemääni sukkaparia löytää nimellä PaiviH.

Heippa!

Olen "Elli", 26-v Turusta. Olen sukka-addikti. :) Ekaa kertaa mukana sukkasadossa, vaikka on noita sukkia tullu kudottua "muutamat".
Tykkään hirmusesti kokeilla kaikkea, niin malleja kun lankojakin, mutta sitten jämähdän aina johonkin perusjuttuun. Tosin nyt Internet aikakaudella uusia ideoita pukkaa onneksi enemmän kun laki sallii.
Tavoitteeni on neuloa ainakin joululahja käpälänlämmittimet ja parit kivat sukat itselle. Uskokaa tai älkää, mutta omistan vain puolitoista paria itseneulomia villasukkia. Niin, siis toisesta parista puuttuu vielä pari! ;) Samoin rakas sulhoni ansaitsisi lisää sukkia, koska on niin ystävällisesti auttanut tähän Sukkasatoon valmistautumisessa pitelemällä vyyhtiä. Tosin se on vähän vaarallinen kaveri, kun tahtoisi melkein jokaisesta vyyhdistä itselleen jotain. :)
Tykkään myös värjätä lankaa itse ja väriyhdistelmät voivat olla mitä kummallisempia.
Aikatauluani häiritsee kovin tänä syksynä töissä käynti ja gradun tekeminen ynnä muu opiskelu, mutta ainakin työmatkoilla (2h/suunta, 3xvko) lupaan neuloa ahkerasti sukkia. :)

Kaksi Katia huom!

Teitä on kaksi Katia tässä meidän sukkasatoblogissamme, joten voisitteko "erottautua" toisistanne tyyliin "09Kati*" ja tuohon tähden paikalle mitä vaan keksitte (blogin nimi, sukunimen kirjain, jne). Siis ei pilkkua mihinkään väliin tai blogger käsittää ne erillisiksi tunnisteiksi. Kävisittekö muokkaamassa jo kirjoittamanne postaukset tunnisteiden osalta? Apuemo kiittää! Heittäkää kysymyksellä, jos tarttee apuja (villasukkis @ gmail . com). Ja lisätietoa täältä.

Muiden tunnisteita olen (anteeksi taas) käynyt muokkaamassa, jos tuo 09 on unohtunut edestä, mutta tuo nimimerkin muutos on sen verran henkilökohtainen juttu ja isokin asia, etten tohdi koskea.

Pitääkö ensi yönä valvoa, jotta voi aloittaa h-e-t-i!? Sukatuttaa niin käsittämättömän paljon, että huomasin tänään enkun nivelkurssin aikamuototestiä valvoessani pohtivani vain minkä mallin aloittaisin...

Moikka!

Minä olen Kati, 33 vee, Siikalatvalta. Kolmen neulomisesta innostuneen tyttären äippä ja yhden rakkaan isännän vaimo. Käsitöistä on tullut viimeisen kahden sairaslomavuoden aikana erittäin tärkeä harrastus. Tekemisiäni ja turinoita löydät Katin kätösistä -blogista.

Viime vuonna ekan kerran olin mukana ja saldo jäi pieneksi. Nyt parempaa lopputulosta tavoittelemassa sitten täällä heinäladossa!

Oikein mukavia neulomishetkiä kaikille osallistujille. Nyt onkin valtava määrä neulojia mukana, hieno homma!

Esittäydyn ;o)

Olen Pirjo-Riitta, 41vee oululainen kuuden lapsen (97,98,00,01,04 ja 07) kotiäiti, jonka rakkain ja pitkäaikaisin harrastus on neulominen.

Nuorempana neuloin lähinnä puseroita ja villatakkeja, sukkien teon opettelin (ala-asteen eriparitekeleiden jälkeen) vasta, kun lapset alkoi tarvita jalanlämmikettä. Nyt sukkia syntyy tasaisen tappavaan tahtiin muiden neuleiden ohessa, useimmiten perussukkaa, välillä jotain vähän "hienompaa"..

Sukkasatoa olen keräämässä jo toista (vai onks tää jo kolmas) kertaa. Sen kummempaa tavoitetta en ole itselleni asettanut (lähin tavoite olisi saada oman villatakkini takakappale tänään valmiiksi, että voisin sitten rauhallisin mielin huomisesta alkaen keskittyä sukkasatoon). Pidän ohuista sukkalangoista, ja niitä näyttäisikin kertyneen viime vuodesta vaan lisää, laskin reilusti yli kaksi kiloa. Ja ihan varmuuden vuoksi postissa on tulossa vielä yksi kerä hevoskastanjalankaa, ettei vaan lopu kesken..

Neulomuksistani ja joskus muustakin elämästäni/mme voi lukea lisää blogissani "värillä väliä.. kunhan se on punaista".
Ravelryssakin piipahtelen sen mitä arjelta ehdin, omalla nimelläni sielläkin. ;o)

Mirveli moikkaa

Heip,

ensikertalainen sukkasatolainen ilmoittautuu. Ikää 34, kaksi lasta (-06 ja -07 syntyneet), isäntä, kaksi koiraa ja työt pitää kyllä kiireisenä, mutta käsitöille vaan täytyy löytää jostain aikaa. Ettei pää hajoa ihan kokonaan. Käsitöitä olen tehnyt aina. Ala-asteella päätin neuloa kirjoneulesäärystimet ja ilman apua ne neuloin. Äitini ei vieläkään ymmärrä miten sen tein, mutta olin varmaan nähnyt hänen neulovan. Kutomisen lisäsi ompelen ja satunnaisesti virkkaan. Käsityöt oli välillä tauolla, mutta lasten (ja kestovaippailun) myötä innostuin taas uudestaan. Ja nyt ei voi olla tekemättä koko ajan jotain.

Sukkasadossa tavoite olisi saada joululahjoja tehtyä, lähipiirissä kun lahjottavia lapsia riittää. Ja tietenkin varmaan löytyy uusia kivoja blogeja tutkittavaksi. Omani löytyy täältä.

HEIPS!

Olen Vape, espoolainen työssäkäyvä perheenäiti. Olen ensimmäistä kertaa mukana sukkasadossa. Olen aina pitänyt sukkien neulomisesta, mutta meillä moisten tarve on aika pieni ja äitini huolehtii siitä, ettei sukkavarasto pääse pienenemään. Kuitenkin sukat ovat mukava matkatyö ja niihin on helppo upottaa erilaisia jämälankoja. Johonkin hyväntekeväisyyteen voisi tehdä ihan perussukkia. Mitään tavoitteita en itselleni aseta, muuta kuin pitää hauskaa. Minut löytää täältä.

No hei!

Sukkasadon ensikertalainen ilmoittautuu! Olen 22-vuotias 1-vuotiaan pojan äiti, joka aloittaa opiskelun ammattikorkeassa huomenna (jo!). Elättelen toivoa, että ehtisin neuloa linja-autossa, koska aikaa ei taida opiskelulta ja lastenhoidolta juurikaan muuhun jäädä (ja eipä siinä, minulla on myös kakkosen laskettu aika maaliskuussa, joten voin iltaisin olla hieman väsynytkin). Tavoitteenani joka tapauksessa on neuloa ainakin neljät pikkusukat, kahdet pitkävartiset villasukat ja kolmet unisukat. Huokaus. Mutta aina saa yrittää! ;)

Blogini, joka ei kylläkään ole yhtään ajan tasalla neulomushommistani, löytyy osoitteesta http://tintti2.blogspot.com/. (Muutenkin suht tuore blogi käsittelee lähinnä lastani ja omaa elämääni noin yleensä.)
Täälläpä sitä taas ollaan, ekan kerran olin satoilun ulkopuolella, mutta tukevasti hengessä mukana pari vuotta sitten. Viime vuonna osallistuin täällä samaisessa Heinäladossa vähän heikommin, mutta jospa nyt sitten niinku ihan täysillä :)

Olen työtön/sairaslomalla oleva kahden pojan äiti. En osaa virkata, ommella tai muita käsityöjuttuja, joten pidän itseäni ihan kohtuuhyvänä neulojana. Blogini löytyy täältä, mutta päivittyy tosi harvoin.

Vakaa aikomus on suoltaa sukkaa sukan perään, ja kun sukkalangat loppuu, ostetaan niitä lisää (onneks ei ole hamsterikuu :D). Tarvetta olis

  • ainakin kolmet miesten sukat
  • noin 10 paria lasten sukkia (koot 15-36)
  • kolmet aikuisen naisen sukat
  • ja ehkäpä muutamat vielä jonnekin jemmaan.
Siinäpä oliski projektia hetkeksi.



Hyvää, iloista ja tuottoisaa sukkasatoa kaikille :)

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Moro!

Minä oon amma ja sukkasadon Apuemätien apuemäntä (eikös siitä tuu niiku Piika? ;)
Siis joka paikan höylä, mutta vain jos Emo ja Apuemot niin haluaavat (ja itellä itse kontrolli toimii..)
Katotaan siis mihin oon nokkani laittanut, mutta tavotteena minulla on saada tooooosia paljon ihania sukkia aikaan vaikka kelle. MUTTA toteutuksen kanssa saattaa olla sitten vähän eri meininki (kuten viime vuonna) vaan eikös pääasia oo että mopo on käynnissä ja hommat hoituu!
Periaatteella: Ihmisellä ei voi olla koskaan liian paljon villasukkia (nimimerkillä; "kesät talvet-päivin öin- villasukat toimii ain")

Jos rohkeutta riittää niin teretulemast tutustumaan blgiini SITKUN Blogi tyyliin; sitkun on aikaa, sitkun rohkenen, sitkun siatlentää ja lehmät neuloo... teen sitä ja tätä ja tuota
Moikka :)

Täällä myös ensikertalainen sukkasadossa mukana. Olen nelivitonen kolmen lapsen äiti Vaasasta ja täällä nimellä Pirjoliisa ja blogini löytyy osoitteessa http://www.puikotellen.blogspot.com , jota tosin en ole aikoihin päivitellyt. Nyt yritän ryhdistäytyä bloggailujeni kanssa. Sukkia olen kutonut ja neulonut... noo ainakin 35 vuotta ja varmaan reilu tuhat paria on kilistelty puikoilla. Sukat ovat intohimoni. Niillä on sukulaiset lämmitetty ja kyllästetty. Nykyisin sukkia menee lähinnä myyntiin.

En ole pahemmin ehtinyt tutkimaan näitä sääntöjä, mutta sukkia nyt ainakin kudon ja on kiva seurata muidenkin sukkien pukkausta.

Heipsis

Minä olen Pikku Possu ja ensimmäistä kertaa mukana. Kaikenlaisia käsitöitä olen tehnyt vaahtosammuttimen kokoisesta asti, mutta villasukat opettelin itsekseni tekemään kunnolla vasta lukioikäisenä. Sen jälkeen olenkin saanut tehdä sukat koko suvulle :D
Eli tarkoituksena on saada valmiiksi joululahjasukkia sukulaisille, sukat myös omiin aina paleleviin varpaisiin sekä muita sekalaisia jalkaan puettavia neulonnaisia :P
Saas nähdä miten käy, sillä kaikenlaiset muutkin käsityöt houkuttelevat minua kaiken aikaa. Kehtaavatkin mokomat :P

Hei Heimolasta


Täällä Heimolassa asustelee ja neuloo 40 vuotias perheenäiti. Blogimaailmassa käytän nimeä seijap, sillä minut tunnetaan myös Novitan Neulomossa ja ravelryssäkin nimimerkki on sama. Olen ravelryssä aivan tuore, joten siellä olen vasta opettelemassa. Blogini on nimeltään Hetkiä Heimolasta ja käsityöharrastuksen lisäksi siellä vilahtelee tilanteita meidän perheen arjesta. Neulominen on kuulunut elämääni kauan. Kaksi asiaa on lähes aina puikoilla sukat ja huivi. Näin tälläkin hetkellä.

Neulomani sukat löytävät aika usein kohteen pian valmistuttuaan. Sukkasadolle en ole kovin suuria tavoitteita asettanut, mutta tiedän aivan varmasti neulovani ainakin yhdet sukat. Mielessä kytee oma ajatus mallista, jossa voisi olla ainesta tähän kilpailuun, joten saattaa olla, että tiistaina hyppääkin puikoille sukat, joita en voi blogiin kuvata.

Sukkalankojani en ole punninnut, enkä aiokaan sitä tehdä. Lankaa en ole ajatellut ostaa lisää, vaan ne sukat joita neulon syntyvät kotoa olevista langoista. Ainakin näin luulen.

Kiitos jo etukäteen Villasukalle ja Kaisa-emolle, on tää aika mahtava juttu, että saadaan yhdessä sukkia neuloa.

Sunnuntai-illan terveisin seijap




Hei :)

Perämeren rannalta halusi Sara mukaan ensimäiseen Sukkasatoonsa. Tavoitteita en uskalla itselleni asettaa, ennenminkin lähden liikkeelle uteliaana katsomaan, että mitä saan aikaiseksi. Ongelmaksi vain on meinannut tulla tämä alun odottelu, joka on tuntunut kästittämättömän pitkältä ajalta :D
Tein varta vasten Sukkasatoa varten blogin, http://sara-ku.blogspot.com/ , koitan parantaa tapani ja päivittää sitä ahkerammin kuin joitakin aikaisempia blogeja.

Lämmintä syksyä kaikille!!

TeSa esittäytyy

Hei vaan kaikki innokkaat sukkien ja tossujen tekijät.
Ilmottauduin mukaan toistamiseen, josko taas saisin muutaman parin neulottua innokkaassa porukassanne.
Sukan neulonta ei koskaan ole kuulunut suosikkineuleekseni, vaikkakin monet parit vuosien aikana olen niitäkin tehnyt.
Tempauksen aikana pyrin neulomaan vain ja ainoastaan sukkia, poikkeuksia lukuunottamatta.
Tylsyyden iskiessä sukkapuikkoihin, teen välillä pitsiverhoa.
Minun muita kädentöitä voipi kurkkia blogistani.

Heippa kaikki sukankutojat

Täällä yksi lisää, nimimerkillä aititati, blogi löytyy samalla nimellä. Oikea nimi on Eija.
Muutama pari sukkia puuttuu vielä tuhatjalkaselta, saas nähdä joko ne tämän sukkasadon aikana tulee kudottua.
Joskus muutama vuosi sitten minä inhosin koko sukan kutomista. Äiti muori kutoi koko suvulle sukat eikä ite tarvinut. Nyt kun sukkia ei kukaan enää oikein tarvikkaan, minä kudon niitä kuin mielipuoli. Siis tuhatjalkaselle sukkia. Joka jalkapariin erilaiset, kaikkia malleja on pakko kokeilla, ne on toinen toistaan ihanampia, ja entäs langat sitten ne pitää saada kaikki, Nallet, stepit ja sun muut.

Pitäähän minunkin esittäytyä

Hei,


Olen 3- kymppinen kotiäiti, meillä on 4 lasta ja kissa sekä tietty toi mies. Asustelen Pirkanmaalla ja hypistelen meidän verkkokaupan lankoja...;)





Sukan minulle on opettanut mammani noin 20 vuotta sitten ja teen ihan vain perussukkia saapassukkia ja lasten ja kaikkea siltä väliltä. Lämpiää se jalka perusjutuillakin.





Kädet syyhyää jo kovin. Harjoittelin jo elokuussa sukan tekoa ja väänsin 4 paria naisten sukkia. En vain ole saanut kuvatuksi niitä Blogiini.

Tervehdys

Minä olen JaanaV Joensuusta. Olen mukana nyt ensimmäistä kertaa, ja tarkoitukseni on neuloa sukkia teini-ikäisille tyttärilleni ja toivottavasti saan myös aikaiseksi sukat naapurin rouvalle kiitoksesksi rippijuhla-avusta. Tai kenties minun pitäsikin aloittaa niistä?

Sukkia neulon joka syksy talven varalle. Tytöt kuluttaa niitä kyllä. Vaikka nyt taitaa olla se aika käsillä, että jalat ei enää kovasti kasva. Uudet sukat on kuitenkin kiva juttu. Ehkä teen heille uusia sukkia vuosittain, vaikka tarvetta ei enää sillä lailla olisikaan.

Minulla on blogi Käsityöt - kaikenlaista... Tervetuloa käymään!

Tervehdys Heinälatoon ja Sukkasatoon

Olen 47-vuotias, kahden lähes aikuisen nuoren äiti Etelä-Savosta. Töissä pitää käydä, vaikka muutenkin ajan saisi kulumaan. Mutta kun joka päivä tarvitaan ruokaa ja vaatetta...
Vapaa-aikani käytän käsitöiden ja liikuntaharrastusten parissa, jokunen tovi pitää varata myös puolisolle ja yhteisille tekemisille. Sukkasatoon läksin, jotta saisin hyvän syyn tyhjentää lankavarastojani joulua kohden sukkia neulomalla. Eiköhän laiteta puikot kilisemään!

Rakastan villasukkia :)

Heippa!

Olen toista kertaa mukana Sukkasadossa ja otsikko sanoo oikeastaan kaiken :D eli minulla on villasukat jalassa sekä kesäisin, että talvisin....niin ja tietysti myös öisin.

Jämälangoista ajattelin neuloa villasukkia pääasiassa itselleni. Puuvillasukkalankaakin löytyy, joten voi olla, että puuvillalangastakin tulee ainakin yhdet sukat neulottua....katsotaan miten ehdin.

Minut löytää omasta blogistani :)

t: möhönasu

Tervehdys kaikille!

Olen satsuma, vajaa nelikymppinen neuloskelija Seinäjoelta. Kuten moni muukin täällä, myös minä odottelen innolla ylihuomista, jolloin saa tarttua sukkalankaan ja puikkoihin, ja aloittaa ekat sukkasadon sukkaset. On tässä pari viikkoa pitänyt pinnistellä, ettei sukkia ole aloittanut, joten piti sitten tehdä yhdet sormikkaat odotellessa.

Olen aika tuore tapaus neulonnan ihmeellisessä maailmassa täällä netissä. Olen kuitenkin ollut piilevä himoneuloja jo vuosia. Varsinkin syksyt ovat sellaista aikaa, jolloin kutomiskutina on suurimmillaan. Mutta nyt tämä näyttää muuttuneen kokovuotiseksi. Ensimmäistä kertaa osallistun nyt siis sukkasatoonkin. Ja kihisen jännityksestä ja innosta! :) Mieleisimpiä töitä ovat juuri sukat, pipot, huivit ja muut melko nopeasti valmistuvat kappaleet. Isommat työt tuppaavat melkein poikkeuksetta jäädä valmistumatta.

Hyvää sukkasatoa kaikille! Sukkimisintoa! :)

Hyvää sukkasatoa!

Tervehdys kaikille! Olen Tsikko, 43-v nainen ja kahden lapsen äiti Tampereelta. Nyt ensimmäisestä kertaa mukana Sukkasadossa. Jännittää!
Eksyin neuleiden pariin uudelleen reilut pari vuotta sitten ja tällä kertaa innostuin tosissani. Neuleita on syntynyt hyvää tahtia lapasista, sukista ja pipoista huiveihin ja puseroihin. Sukkalankaa ja ohjeita on hamstrattu aivan riittäväti tätä projektia varten ja nyt täytyy vaan valita millä lähtisi liikkeelle. Olen innoissani valmistautumassa tiistaita varten, puikot "teroitettuna".
Blogia minulla ei ole, eikä näillä näkymin ole tulossakaan, Novitaklubilaiset löytävät minut Neulomosta tällä samalla nimimerkillä. Ravelryynkin olen kirjautunut mutta sisältöä en ole sinne saanut aikaiseksi.
Sukkasatoni tavoitteeksi voisin laittaa 4 paria sukkia eli ehkä sukkapari jokaiselle perheenjäsenelle. Plussaa olisi saada aikaiseksi parit joululahjasukatkin.
Hyvää sukkasatoa kaikille!

Tervehdys teille

Täällä sitä taas ollaan jo kolmatta kertaa mukana. Ja viime vuotta mukaellen olen taas täällä heinäladossa...... no mikäs täällä heinäpaaleilla on köllötellessä ;).

Lankaa on enemmän kuin laki sallii, ja eroonhan niistä on jollain tavalla päästävä. Näin ollen sukkasato tuli taas kuin manulle illallinen. Lisäksi sukkia on tehtävä myös lähiaikoina lahjaksi, joten muutamat sukat ja tossut on ainakin puikoilla lähiaikoina.

Neulomisen lisäksi ompelen sekä opettelen virkkaamaan muitakin kuin patalappuja.

Lisää voitte lukea meikäläisen toilailuista miun blogissani, joten tervetuloa kylään: http://neulenurkka.net/

Silmukkarikasta sukkasyksyä kaikille!

Kolmikymppinen neuloja Kanta-Hämeestä, mukana ensimmäistä kertaa. Tavoitteena tehdä ainakin työkaverille sukat (joita pyydetty ehkä vuosi sitten...). Omaa blogia ei ole, mutta muiden blogeja tulee luettua sitäkin innokkaammin. Varastossa on lankoja liian paljon, josko muutamasta kerästä pääsisi seuraavien viikkojen aikana eroon(?).

Pieni esittely

Hei!
Pieni esittely:
Nimeni on Inge. Kesällä täytin 50. Asun maalla mieheni kanssa, 5 lasta (28 v - 18 v). Kaksi enää kotona viikonloppuisin (yksi armeijassa ja toinen opiskelemassa). Perheeseen kuuluu vielä 6 kissaa.
Aloitin neuleharrastus uudestaan vuonna 2005 kymmenen vuoden tauon jälkeen. Nyt olen ensimmäistä kertaa mukana sukkasadossa. Toivottavasti ehdin neuloa paljon sukkia jouluksi!
Hyviä neulomishetkiä teille kaikille!
Minut löytää myös täältä!

KatriF esittäytyy

Heipäti hei kaikki innokkaat neulojat! Minäkin olen nyt ensimmäistä kertaa sukkasadossa, tavoitteet ovat kovat, sukkia kaipaa koko perhe ja monet muut joten sukkia tulee toivottavasti neulottua paljon :)
Paljon neulomis iloa ja intoa koko porukalle!
Minut löytää myöskin täältä!

Moikka sukkailijat

Toista kertaa sukkasatoilemassa, siis viime vuonna olin ekaa kertaa mukana. Sato jäi aika pieneksi viime vuonna, kun yllättäen sukat eivät sitten kuitenkaan jaksaneet kiinnostaa ihan hirveästi...

Vähimmäistavoitteeni on ainakin saada 2 sukat (ohuet ja paksummat) miehelleni ja pojalleni sekä veljelleni. Myös siskolleni1 ohuet sukat. Loppuajan pyhitän itsekkäästi omille räpylöille, toivottavasti Cookie A KAL: ssa (Ravelry) arpoutuis tällä kertaa minuakin puhuttelevat sukkamallit...

Toisaalta jämäsukkalankoja on korillinen, joten en pitäis mahdottomana myöskään johonkin hyväntekeväisyyskohteeseenkaan neulomistakaan, saas nähdä onko minulla kuitenkin vähän liian suuret puheet?

Onnea matkaan kaikille sukkailijoille, eikä väännetä sitten niitä puikkoja solmuun ;D!

Kurkkaahan blogiini: Jossun Neuleet

Ausifer esittäytyy

Heippa!

26v tamperelainen tuleva tekstiiliartesaani esittäytyy, ekaa kertaa olen sukkasadossa mukana ja kovasti on intoa neuloa sukkia. Olen jo reilun viikon pinnistellyt etten ota uusia sukkia työn alle kuin vasta syyskuun alussa.

Tarkoitus on kuluttaa paljon sukkalankaa pois varastoista ja tehdä sukkia lahjakoppaan sekä joitakin itsellekin. Realistinen tavoite olisi varmaankin kolmet sukat per kuukausi eli yhteensä kuudet sukat. Jos en polvareita sitten innostu väsäämään..

Neulomisesta innostuin uudestaan vuosien tauon jälkeen kohta nelisen vuotta sitten, ja kaikenlaista neuletta syntyy tasaiseen tahtiin. Sukkasadon aikana puikoilla on varmasti muitakin töitä kuin sukkia, joita yritän kaikkia saada tehtyä tasaiseen tahtiin. Tietenkin saatan innostua tekemään vain sukkia, mutta onpa nyt vielä kesken ainakin kaksi neulepaitaa.

Ravelryssä olen samalla nickillä ja blogini Hopeakerä löytyy täältä.

Villavaarasta päivää

Esittäydynpä minäkin. Olen Esikko, vähän yli nelikymppinen puikonheiluttaja Pohjois-Karjalasta. Sukkasadossa olen mukana jo toista kertaa. Aikaa neulomiselle jää aika vähän, mutta silloin tällöin puikoilla on sukkia ja huiveja. Sukkasadon aikana on tarkoitus neuloa muutama sukkapari ihan oman perheen sukankuluttajille. Mukavaa olla taas mukana!

Blogini löytyy Villavaarasta.

Esittäydynpä minäkin

Hei kaikille sukanneulojille. Olen mukana sukkasadon keruussa ensimmäistä kertaa. Himoneuloja en ole, mutta joka talvi tulee jotain tehdyksi. Nyt tarkoituksena olisi muutamat sukat saada tehdyksi, yhdet jo ovat puikoille päässeet. Olen iältäni yli kolmikymppinen, mutta vielä reilusti alle neljänkymmenen. Lapsiakin on ja yksi miehentekele. Tuoreessa blogissani en kuitenkaan kerro muusta kuin käsitöistäni ja joistain tuunailuista.
Mukavaa sadonkorjuuta kaikille!

Pia Neulefriikistä esittäytyy!

Eka kerran mukana Sukkasadossa!

Olen lounaissuomalainen, asun saaressa järven rannalla. Perheeseeni kuuluu tytär 'pian-17-vuotias' ja mies sekä suloisempaakin suloisempi espanjan vesikoira Cara, nyt 5 kk.

Sukkia on tullut tehtyä jos jonkinmoisia, joskin useinkin perinteisiä. Ihailen kyllä kovasti noita hienoja malleja, joita nykyisin malleissa vilisee.

Sukanteko on rentouttavaa, rauhoittavaa. Antaa mennä vain. Ainoastaan kantapään kohdalla pitää terästäytyä, ettei tule reikiä.

Tavoite on maltillinen: kahdet sukat lahjaksi, ehkä jotakin erilaista kolmannet.
Sormet syyhyävät jo, mutta kun ei saa ihan vielä. Ja ne uudet hienot Knit Picksitkin ovat jo Suomessa, mutta eivät vielä kaupassa, niin vanhoilla ruusunpuisilla on pärjättävä. Ne on kyllä hyvät ja paljon kokeneet, mutta 2½ alkavat olla aika vänkyrät.

Minut löytää täältä.

Kaikille hienoa sadonkorjuuaikaa!

Täällä Lettu

Intohimoinen neuloja ja sukkien suurkuluttaja ilmottautuu korjaamaan sukkasatoa.
Lahjasukkiakin aion tikutella, jouluhan lähestyy jo aimo harppauksin *virn*
Blogini löytyy täältä: NeuleNirvana.

Riemukasta sukankutomista kaikille !

Kaimat!!

Kotiladossa on herätty mahdolliseen ongelmaan. Eli Sukkasadossa on jo niin paljon porukkaa, että varsinkin etunimellä esiintyvien kesken on jo kaimoja. Osa ilmoitti jo ilmoittautuessa sukunimen ekan kirjaimen tms. mukaan, mutta osa menee sekaisin - myös tunnisteissa! Niinpä Kaisan ohjeiden mukaan toimitaan seuraavasti:

"Jos siis löydät listasta (lista on Kotiladossa!) kaimasi, erota itsesi hänestä kirjoittamalla luokkatunnisteeksi blogisi nimi (siis tyyliin 09Kaisa Kerällä) tai sukunimen ensimmäinen kirjain (09KaisaI) tai vaikka tähti (09Kaisa*) tai mikä tahansa, millä erottaudut kaimasta.

Jos olet jo käyttänyt pelkkää etunimeä luokkatunnisteena, klikkaa jo kirjoittamasi esittely auki, pyyhi pois olemassaoleva tunniste ja kirjoita tilalle uusi. Kun julkaiset postauksen, uusi tunniste tulee voimaan. Pitkäkään yksittäinen tunniste ei tule rasitukseksi, sillä seuraavia tekstejä kirjoittaessasi voit poimia oman tunnisteesi valmiista listasta.

Ilmoita myös minulle (=Kaisalle), jos käytät jotakin muuta kaimasta erottavaa merkkiä kuin listaan merkitsemääni blogin nimeä, jotta minä ja apuemot tiedämme, kenestä milloinkin on kysymys!"

lauantai 29. elokuuta 2009

Outi esittäytyy

Heipä hei! Ensimmäistä kertaa muistaakseni olen mukana, vaikka yhdessä jos toisessakin tempauksessa on tullut mukana heiluttua. Sukkakuussa olen kyllä joskus ollut mukana;)


Eli täällä sukkapuikkoja heiluttelee satakuntalainen, 31-vuotias joulukuussa kaksi vuotta täyttävien kaksospoikien äiti, työmyyrämiehen vaimo ja hellyyden kipeän koirapojan emäntä. Perheen miesväki pitää kiireisenä, mutta aina jossain välissä ehdin puikkojakin heilutella, jos en päivällä, niin yön pimeinä tunteina.

Kovin kunnianhimoisia suunnitelmia en ole laatinut, mutta sukkalangaksi sopivaa lankaa on varastossa yli 4 kiloa ja mallikirjoja vino pino. Jos vaikka lahjalaatikkoon saisi tehtyä parit vauvan tossut ja Cookien kirjakin olisi kiva "korkata"... Will see:) Yksi sukkapari on tavoitteena, kaikki muut ovat sitten bonusta!

Blogista löytyy lisää juttua ja Ravelryssä olen Outi77.

Savolainen Pirkanmaalla

Moi!
Osallistun ensimmäistä kertaa Sukkasatoon ja sormia syyhyttää jo tarttua sukkapuikkoihin! Kaikki mahdolliset sukkalangat on järjestelty ja lajiteltu odottamaan sukkasadon alkua. Langoista olisi tarkoitus päästä eroon parin kuukauden aikana, että voi taas lähteä ostelemaan uusia. Aion neuloa sukkia joululahjoiksi, sekä aikuisille että lapsille.

Minut myös on mummo opettanut neulomaan, kun olin n. 5-vuotias. Sukkia olen neulonut eniten, joskus lapasia ja muutaman villapaidankin. Mutta sukkiin on kiva palata ja sukkalankaa löytyy kotoa aina. Oman blogin aloitin vasta tämän vuoden alussa ja osoite sinne on http://sukkasukua.vuodatus.net/ Käykeehän kahtomassa!

Asun perheeni kanssa Kangasalla ja muutin tänne Savosta. Perheeseen kuuluvat mies ja pieni poika, toista vauvaa odotellaan syntyväksi tammikuussa. Hirvee hinku neuloa, kun on vielä aikaa, ensi vuonna voi jäädä käsityöt vähemmälle. Kivaa osallistua tällaiseen tempaukseen ja neuloa porukalla!

Esittelyä

HEI kanssa neulojat!
Olen ensikertalainen täällä Sukkasadossa, mutta sukantekijänä konkari. Olen reilusti yli 40 v ja neulonut lähes koko ikäni. Käsitöitä teen aina kun se on mahdollista, myös muuta kuin neuloen eli ompelen, virkkaan, tilkkuilen ym:ta. Perheeseeni kuuluu viisi lasta ja mies ja asustelemme Satakunnassa lähellä merta.

Tavoitteita en itselleni aseta ja liikkeellä ollaan rennolla otteella, mutta toivon silti, että jotain saan aikaiseksi. Joulu lähestyy ja mielelläni tekisin muutaman pehmeän paketin...

Blogini löytyy täältä.

Terveisin Sini Helmi

Rippijuhlat ohitse, sukkasyksy alkamassa

Terveisiä Espoosta.

Tyttären rippijuhlat on juhlittu ja kaikki ihailivat itsetehtyä juhlamekkoa.
Tai oikeasti se taisi olla tiimityötä (vaikka siitä ei muille puhuttukaan),
tytär etsi mekon mallin ja kankaat ja minä sen sitten tein...
Eilen illalla vielä yhdessä ommeltiin vyötä ja siihen rusettia. Hame on pallohelmainen, kerman&helmiäisen hohtoinen ja rusetti-vyö mustaa organzaa.

Jos nyt joskus aion uudelleen tehdä jotain pukuompelua, tulisiko joku ja pamauttaisi minua sopivalla astalolla päähän! Sillä kyllä se oli hullun hommaa - jos ihan totta puhutaan. Ei ikuna ei ikuna ei ikuna enää....

Sukista ja neulomisesta:
Mummoni opetti minut kutomaan viisivuotiaana, olin hänellä hoidossa kun äitini sairasti pikkuveljen syntymän jälkeen pitkään. Olin hankala lapsi, aina kyselemässä ja vaatimassa viihdykettä. Mummo kaivoi esiin puikot ja lankaa ja opetti minut tekemään sukkaa. Samalla hän opetti minulle myös kummallisen tavan tehdä nurjan silmukan - siitä tavasta ovat kässäopet yrittäneet monta kertaa minua poisopettaa. Vaan minkä nuorena oppii, sen vanhanakin taitaa.
Kudon aina ja koen oloni turvalliseksi, jos kassissa on neule. Virkkauksesta en niinkään välitä.

Tavoitteena on tehdä sukkia Vaaka-keräykseen.

Voimia kaikille ja iloa elämään!

Katri

Heidikin mukana Heinäladossa!

Tätä on odotettu, niin ihanaa saada taas osallistua sukkasatoiluun, etenkin kun rakastan sukkien kutomista :) . Viime vuonna olin mukana Hillokellarin puolella ja nyt on hauska päästä tänne Heinälatoon.

Olen 30-vuotias, Lahdesta kotoisin, nykyisin asun Helsingissä ja opiskelen psykologian maisterin tutkintoa yliopistolla, melko loppuvaiheessa jo mennään. Vapaa-aikana onkin kiva vaikkapa kutoa niitä sukkia :) . Sukkien lisäksi rakastan lankaa ja hyvä lankakauppa onkin ihaninta maailmassa, hyvän kirjakaupan ja suklaan lisäksi.

Oma blogini on nimeltään Kutomus ja Ravelrystä minut löytää nimellä Heikku.

Varsinaisia tavoitteita en aseta itselleni tähän sadonkorjuuseen, tärkeintä on pitää hauskaa ja nauttia!

Tikrunmami esittäytyy

Tervehdys Kuopijosta kaikille sukanneulojille!

Mie oon Omin käsin-blogin Tikrunmami, nelikymppinen neuloja ja helmeilijä. Olin jo viime vuonna keräilemässä sukkasatoa. Tänä vuonna on paikallinen hyväntekeväisyyskohde, jonne pitäisi jokunen sukkapari saada aikaiseksi tämän sadonkorjuun aikana ja ennen joulua varmaan jokunen lisääkin, neulotaan jouluksi sukkia paikallisille laitoshoidossa oleville vanhuksille.

Mukavaa sadokorjuuaikaa kaikille!

Oranssi mukana

Oranssi tässä, moi! Kirjoitan blogia Inside Out, tervetuloa kylään.

Olen neuloskellut keskeneräisiä pois ja miettinyt millaisia sukkalankoja talosta löytyy. Ei tarvinne ostaa yhtään, mutta mieli tekisi. Puikkosettejä voisi vielä järjestellä, puikot kun ovat levinneet asuntoon ihan toivottomasti. Elokuun viimeisinä päivinä koitan tehdä ainoan keskeneräiseni, Glynis-sukat, valmiiksi ja sitten huristelen uusia sukkia. Ihan perussukkaa tarvittaisiin useampi pari ja veljen vauvalle teen muutamia pareja toivottavasti myös. Yhdelle ystävälle lupasin sukat hänelle ja miehelleen, hän kun ei osaa itse sukkaa neuloa. Ehkä voisi yhdet kivat pitsisukat tehdä lisäksi. Tällaiset on mietteet.

Toinen tavoite (neulomisen lisäksi) on opettaa tyttärelle, 9 v, eli Sisukkaalle Silmukalle, sukkien neulomisen jalo taito. Hänkin suunnittelee tekevänsä yhdet vauvakokoiset sukat. Rohkeasti hänkin liittyi mukaan satoilemaan ja vaikuttaa Perunalaarissa.

Tervehdys Heinäladon asukkaat!

On todella kiva olla taas mukana ja olen ilmeisesti ollut mukana vuodesta 2006. Silloin se oli kai Sukkakuun nimellä. Vai oliko eri juttu?

Tässä 50-luvun loppupuolella neulomaan oppineen huushollissa sukkia kudotaan (kuten Satakunnassa sanottiin) lähes jatkuvasti ja useampi sukkapari on aina kesken. Nyt on ihan poikkeustilanne, kun on vain yksi pari kesken! Olen siis varautunut Sukkasatoon! Olen itse asiassa yrittänyt saada muita keskeneräisiä pois alta. Tämän vuoden tähän astinen sukkasaldo on 30 paria, joissa on jonkin verran lasten sukkia.

Ajattelin laskea/punnita sukkalanka-varastoni, ne on aika mahtavat!! Jätän sen tekemättä, koska olen kuullut tammikuisesta varastoni bloggauksesta muutaman kerran. Totean vain, että varasto ei ole mitenkään pienentynyt ja jos ei muuta osta, niin sukkalangat voi ostaa aina. Materiaalia riittää...Suurin osa mennee hyväntekeväisyyteen, mutta joku lahjapari on tehtävä.

On tosi kiva olla taas mukana ja hauska tavata vanhoja tuttuja ja kiva löytää uusia blogituttavuuksia!

Lopuksi vanhan postaukseni runo:

SUKAT

Unhoon jääköön ruusut, kukat,
annetaan lahjaksi villasukat.
Vähemmän niillä on näyttöä,
mutta paljon enemmän käyttöä.

Pakkasherrakaan ei voi mitään,
eikä niitä tarvitse säästäen pitää.
Sitten kun kuluvat rikki,
neula ja lanka on ainoa tikki.

Toivottavasti ne kauan kestää
ja jalkoja kylmenemästä estää.
Niistä ei ole mitään haittaa,
huoleti voit ne jalkaan laittaa.

Jos sukat menevät liian liki,
silloin syntyy jalkahiki,
vettä ja saippuaa käytettävä ois,
pesten lähtee hajut pois.


Mirjami Isohanni

Marika esittäytyy

Sukkasadossa mukana taas, majailen ison perheeni kanssa pääkaupunkiseudulla ja neuloskelen sukkia kaikille perheenjäsenille. Urakka on aina ollut suuri, joten kyllä niitä sukkia on paras neuloa pitkin vuotta. Aarteita ja tuluskukkaroita voi käydä kauhistelemassa osoitteessa Hiiri se kissalle (takkiako mahtoi ommella?) Mukavaa Sukkasadonkorjuuta jälleen!

Makepeace75 esittäytyy

Hellurei kaikille sadonkorjaajille niin täällä Heinäladossa kuin myös Hillokellarissa ja Perunalaarissa! Olen Makepeace75 Espoosta, kolmatta kertaa mukana (viimeksi Hillokellarin puolella). Tällainen sadonkorjuu sopii minun syksyyni paremmin kuin ne "perinteiset", sillä en tunne kiinnostusta hilloamiseen tai mehujen keittelyyn. ;D Ikää minulla on 33 ja poden pahanlaatuista neule- sekä lanka-addiktiota.

Teen työkseni ihmisille hampaita hyvin hektisellä aikataululla ja tykkään käyttää neulomista päänuppini nollaamiseen. Puikot käsissä rentouttavat kummasti. Neulejuttujani sekä muita käsitöitä ja yleistä höpöttelyä löytyy blogistani Makepeace - pistoja ristissä. Tällä hetkellä työ tosin tuntuu vievän ihan liikaa aikaani, mutta eiköhän se taas ala tasoittua, kun päästään ohi pahimman lomanlopetusruuhkan. Ravelrystä minut löytää myös nikillä Makepeace75.

Sukkien neulomista olen rakastanut aina ja varastoni notkuvat niin ohuita sukkalankoja kuin perinteisiä Seiskaveikkoja ja Nallejakin. Uusimmat tulokkaat ovat ihanista ihanimpia Wollmeise-vyyhtejä, joita en ole vielä raaskinut korkata. Lankojen lisäksi meillä asuu hervoton kokoelma ohjeita ja neulekirjoja. ;D Pienikin lovi lankavarastossani olisi työvoitto, vaikken aio asettaa itselleni sen kummempia tavoitteita. Mennään ehtimisen ja jaksamisen mukaan. Pidän sekä pitsistä että palmikoista ja niin pitävät monet "sukkauhreikseni" joutuvistakin.

Toivoisin saavani tehtyä syksyn aikana muutaman aikuisten sukkaparin -niille on aina kysyntää pukin kontissa. Lisäksi olisi mukava tekaista pienempiäkin sukkia vaikka johonkin keräykseen, se jatkaisi aiempien vuosieni linjaa. :o) Ensimmäisenä Sukkasato-vuotenani tikuttelin mm. kymmenen paria lasten sukkia Lämmitä pikkuvarpaat -tempaukseen, ja viime vuonna taisin tehdä SPR:lle neljät Junasukat.

Mukavaa sadonkorjuuta teille kaikille!

tervehdys

hei kaikille
olen Kati, kolmen alle kouluikäisen lapsen kotiäiti, yhden miehen vaimo ja maatilan emäntä Varsinais-Suomesta. Kaikenlaista on puikoilla jatkuvasti ja nyt ensimmäistä kertaa lähdin mukaan Sukkasatoon. Tavoitteeni on saada mahdollisimman monta joululahjaa valmiiksi tänä aikana (kerrankin ajoissa)
Blogini löytyy täältä
Ensimmäiseksi on tarkoitus ainakin tehdä yhdet Kertut, yhdet sukat eskarilaiselle ja hahtuvaakin löytyy tossuihin

Tervehdys Ylä-Savosta!

Olen Eila ja ensimmäistä kertaa mukana sukkasatoa keräämässä.
Olen innokas neuloja ja neuleitani löytyy Vyyhdin viemää -blogista.
Tavoite on neuloa kahdet sukat, toiseen pariin on jo mallikin tiedossa.
Mukavaa syksyä sukkien parissa kaikille osallistujille!

Terse!

Olen 25-vuotias tyttönen täältä Joensuusta ja osallistun Sukkasatoiluun nyt ensimmäistä kertaa. Neulomisen taidon opettelin jo ala-asteikäisenä äidin & mummon opastuksella ja nytpä sukkia ja lapasia valmistuukin jo useamman sukulaisen tarpeiks.

Tarkoituksena olisi neuloa nyt niin monet sukat kuin kerkiän ja lahjoittaa niitä tuttaville joululahjoiksi. Innolla olen nyt koittanut etsiä mielenkiintoisia ja uusia sukkaohjeita neulottavaksi ja uudet bambupuikot & langat on myös valmiiksi ostettuina :). Mieleni tekisi myös tehdä sukat englannin kielisten ohjeiden mukaisesti, mutta valitettavasti ei taida minun kielipääni riittää niiden suomentamiseen :(

Blogissani voi käydä tiirailemassa aikaisempia neuleitani ja Tildailuja. Blogi löytyy täältä.

Kaikilla mukavaa syksyn alkua Sukkasadon merkeissä :)

marjo-riitta esittäytyy

Olen himpun verran yli 40 v pohjalainen akka. Viime vuonna satoilin Hillokellarissa ja saldoni oli 15 paria valmiita sukkia. Tässä sadossa saattaa sukkia syntyä hiukan vähemmän, koska olen palannut hoitovapaalta takaisin työelämään. Sukkia tikkuan ympäri vuoden.

Tänäkin vuonna tulen todennäköisesti tekemään useampia pareja perussukkia hyväntekeväisyyteen, ainakin Patmos-säätiön joulupaketteihin. Viime vuonna tein sukkia myös Venäjä-keräykseen. Lisäksi olen luvannut tehdä uudet sukat kaikille neljälle lapselleni. Toiveita on jo tullut polvisukista.

Tätä nykyä harvakseltaan päivittyvä blogini löytyy täältä.

Hei kaikille!

Olen Minna ja toista kertaa mukana sukkasatoa keräämässä. Olen Salosta ja perheseeni kuuluvat avopuoliso ja kissa.

Minulla on tarkoituksena sukkasadon aikana saada muutama sukkapari joululahjoiksi valmiiksi, mutta ei ole kappalemäärä tavoitetta.
Minulla on myös blogi täällä, josta löytyy muita aikaansaannoksiani

Heips,

minäkin olen kolmatta kertaa mukana Sukkasadossa. Viime vuonna sain neulottua kymmenet sukat ja yhdet tossut. Tänä vuonna suunnitelmani eivät ole yhtä kunnianhimoisia, mutta muutama pari olisi ainakin tarkoitus tikuttaa. Sopivia malleja olen toki keräillyt jo enemmän ja listasinkin niistä osan blogiini. Lankojen ostamiseltakaan en ole säästynyt.

Sadon suuruuteen vaikuttavat varmasti perhe, opiskelu ja työt. Ensimmäisenä puikoille hyppäävät hyväksi havaitut Kerttu-sukat tummanpunaisesta Seiskaveikasta. Sukkien on tarkoitus ehtiä lahjottavaksi jo 6.9, joten kiirettä pitää.

Hip!

Muistuttaisin vielä, kirjoituksen perään, oma nimi tunnukseksi ja sen eteen 09. Eli tyyliin 09Villasukka. Olen nyt ollut erittäin omavaltainen (anteeksi!) ja korjaillut muutamia tunnuksia.

Hip! Ihaninta tähän mennessä on ollut monen uuden blogin löytäminen ja vanhojen tuttujen näkeminen. Puhkun innosta, suorastaan meinaan revetä ja pitää neuloa jotain ja äkkiä ja paljon...

TiinaV esittäytyy

Hei!

Ensimmäistä kertaa mukana Sukkasadossa. Hamsterit, sny:t ja muut tempaukset on kokeiltu, mutta tämä on jäänyt joka syksy välistä.

Olen 31-vuotias yhden lapsen äiti, yhden miehen vaimo ja yhden kissan palvelija Kontiolahdesta Joensuun naapurista. Blogikin löytyy. Talosta löytyy keskeneräisiä neuleita, erittäin hyviä suunnitelmia ja lankaa enemmän kuin tarpeeksi. Sukkasatoon en ole sen kummemmin valmistautunut, mutta tarkoituksena olisi neuloa ainakin yhdet naisten polvisukat maksuksi rukista.

Myöhäisherännäinen

Moro,
Olen Päivi Tampereelta. Olen kohtuullisen kiireisesti työelämässä luomassa uutta toimintamallia. Elinehtoni on tehdä käsitöitä päivittäin, kutoa edes muutama kerros tai ommella jotain. Kotona asustaa siipan lisäksi enää kuopus. Vaikka työkaluni on kaiket päivät tietokone, on blogger haasteellinen, mutta onpa kai sopivaa aivojumppaa vapaa-aikanakin.

Osallistun toista kertaa Sukkasatoon ja edelliselläkin kerralla muistaakseni majoittauduin Heinälatoon. Edellisellä kerralla sato oli heikko. Toivottavasti tällä kertaa parempi. Olen varustautunut Juulin ja secret woolin sukkalangoilla ja suunnitelmissa on ollut pitkään tehdä sukat vanhemmilleni ja kuopuksen kummeille. Perheessäkin sukantarvitsijoita löytyy. Siispä sukkasatoni on lähinnä omiin tarpeisiin, aikaa ei riittäne hyväntekeväisyysneulontaan.
Olin pitkään neulomatta sukkia, koska neljä puikkoa aiheuttivat tunteen, että ne hyppivät silmille ja aiheuttavat häikäisyä. Onneksi kanssabloggaajat ovat ohjanneet minut magic loop -maailmaan ja saan taas tehtyä sukkia. Paineita en kuitenkaan aio itselleni tästä asettaa, sen verran valmistuu, kun aika antaa myöden.

Meneillään on (haasteellinen) iso vihreä projekti, joka valmistunee lähiaikoina. Senkin vuoksi on ihana päästä pienempien projektien pariin.
Blogin perustin aikanaan tilkkutöideni takia, neulonta oli jäänyt telakalle erään ensikäytössä huopuneen neuleen vuoksi. Onneksi blogistanian avulla kävi oivallus, että maailmalla on paljon lankavalmistajia ja löysin neuleinnostuksen uudelleen.
Oma blogini on tilkut ja kudelmat ja Raverlystä minut löytää nimellä paivis.

Ihana päästä tuttujen neulojien pariin ja löytää uusia tuttuja tätä kautta. Tsemppiä meille kaikille ja kiitos apuemännällemme ja "pääkokki" Kaisulle.

Vihdoinkin!

Syksyinen tervehdys kaikille Sukkailijoille!

Vuoden kohokohta neulemaailmassani on Sukkasadon alkaminen, ja saan ihan rauhassa olla "se outo sukankutoja". Vertaistukea tulee riittämiin, eikä suvun ja lähipiirin mietiskelyt jatkuvasta sukanneulomisesta haittaa. Olen Kangaskasa, vaikka nykyään kankaat ovat jääneet sukkalankakasoista yhä vähemmälle. Välillä olen miettinyt, kehtaanko enää blogissani esittellä jatkuvaa sukkasatoani ympäri vuoden, mutta tullut siihen lopputulokseen, ettei niitä ole kenenkään pakko katsella ellei halua.

Olen kolmatta kertaa mukana satoilemassa, ja erittäin iloinen tästä kahdesta kuukaudesta. Innoissani käyn katselemassa muiden sukkia ja lankoja, ja aina yhä innostuneemmaksi niistä tulen. Huvinsa kullakin, mutta villasukat saavat minut iloiseksi :) Käytän villasukkia lähes aina aamusta iltaan, niin kotona kuin töissäkin, kesät talvet. Tytär tykkää niistä myös, ja äitikin on alkanut lämpeämään niille. Vielä vähän aikaa sitten hän sanoi, että "älä vain hänelle neulo yhtään sukkia". Mutta kun tutustui ohuisiin, saksalaisiin sukkalangoista neulottuihin villasukkiin, on tullutkin pyyntöjä uusista sukista rikkimenneiden tilalle. Villasukkainnostus on siis tarttuvaa, kuten Sukkasadon osallistujamääristäkin se todetaan.

Täytyy myöntää, että olen varustautunut taas kerran hyvin sadon korjaamiseen ja tilannut sekä Saksasta että suomalaisista nettikaupoista läjän syötävän suloisia sukkalankoja :) Harrastan myös lankojen värjäystä sekä kasveilla että reaktiiviväreillä. Kummilapset ja sukulaiset löytänevät taas jouluna lämpimän lahjapaketin ja myös hyväntekeväisyyteen aion saada sukkia tehtyä. Toivon kaikille mukavaa syksyä sukkasadon merkeissä!

Ensimmäistä kertaa mukana

Minä myös olen uusi täällä sukkasadossa. Ensimmäisten sukkien lanka ja puikot ovat jo valmiina, mutta malli on vielä hakusessa. Onhan tässä onneksi pari päivää aikaa katsastaa nettisivuja ja neulelehtiä.

Käsitöitäni löytyy Palaga puikkoiluista ja sinne kerään myös sukkasatoa. Mielessäni on kyllä ollut yhdistää blogit eli siirtyä kokonaan bloggerin puolelle. Kun ja jos se tapahtuu, niin imoittelen kyllä.

H-K esittäytyy

Hei kaikille!
Olen nyt ensimmäsitä kertaa mukana tällaisessa tempauksessa, vaikka sukkia olen kutonut koko pienen ikäni. Sormet alkavat hiljalleen syyhyämään jo sukkien kimppuun, mutta pari päivää pitää vielä malttaa. Tarkoituksena olisi neuloa lahjalaatikkoon täytettä joulua silmällä pitäen. Neulomisiin!

Tervehdys


Hei kaikille, olen savisuti! Hauska olla mukana Heinäladossa, toista kertaa koko sukkasadossa. Olen tuurineuloja, joskus tulee neuletta koko ajan, toisinaan on taas pitkiä aikoja etten ehdi tarttua puikkoihin ollenkaan. Sukkia on viime aikoina tullut tehtyä jonkin verran enkä lupaa mitään kummempaa tämän syksyn ajaksi. Muutamat sukat teen varmaan lahjaksi ja joitakin lapsille, ehkä jotain hyväntekeväisyyteenkin.

Neuleiden lisäksi vähän huovuttelen ja tykkään myös värjätä lankaa. Värjääminen on nimenomaan sitä parasta ja värjättyjä lankoja on välillä pakko yrittää neuloa niin että voin taas värjätä niitä lisää! Kirjoittelen blogia Saven vaivantaa ja pensselin vetoja ja siellä on paljon juttua muustakin kuin vain käsitöistä.

Joitakin keriä sukkalankaa on jo korissa odottamassa ja alan hommiin kun kellonviisarit ylittävät erään maagisen hetken lähipäivinä.

Tervehdys Kempeleestä

Olen pian kolmikymppinen työssäkäyvä äiti, minulla on 2 ja 6 vuotiaat lapset. Neulonut olen vaihtelevalla innolla, viime kesä toi mukanaan uuden innon neulontaan pienen hiljaisemman jakson jälkeen. Olen neulonut lähes kaikkea muuta, mutta en yksiäkään sukkia! Nyt aion tehdä ne ensimmäiset! Muitakin käsitöitä olen tehnyt, mutta nyt neulonta on ykkönen.

Meiju esittelee itsensä

Olen Meiju, 32-v. Yritän tehdä kaikenlaisia käsitöitä aina kun aikaa jää, mutta kaikkein mieluiten neulon. Oman blogin perustin lähinnä motivaattoriksi, jospa saisin sen avulla enemmän käsitöitä aikaiseksi. Käsityöaikaa häiritsee muu elämä ;) eli kokoaikatyö sekä huoltojoukkoina toimiminen 2-vuotiaalle pojalle ja 33-vuotiaalle miehelle. Siksipä en suuria Sukkasato-tavoitteita itselleni aseta, tarkoitus on lähinnä neuloa joululahjasukkia.

Moikka!

Täällä sitä taas odotetaan sormet syyhyten Sukkasadon tai SukkaSODAN alkamista.

Leikkimielellä ja silti ihan tosissaan aion neuloa oikein monta sukkaparia. Niitä on multa jo kyseltykin. Sukathan on siitä hauska "tavara", että ne kuluu käytössä ja ainakin lasten jalat kasvaa niin hurjaa vauhtia, että kerta kaikkiaan uusia on taas tehtävä!!

Oon myöskin huomannut, että koululaistenkin keskuudessa villasukat- vieläpä mahdollisimman värikkäät ja kirjavat - tuntuu olevan IN. Kuudesluokkalainen poikakin toivoi oikein tosi kirjavia sukkia, että ne sitten varmasti huomataan.

No, eiköhän se toive toteudu.

Joululahjaksi olisi tarkoitus kutoa jokunen sukkapari, joten parasta varmaan aloittaa niin pian kuin mahdollista.


Minä täällä olen piakkoin 45-vuotias neljän lapsen äiti Sastamalasta. Kuulun myös Lankaliigaan ja oma blogini on 10 puikkoa langalla. Ravelryssä oon myös Helmis.

Hauskaa sukkasatoa kaikille Heinälatolaisille ja muillekin sukankutojille! Kutomisiin!

aura esittäytyy

Hei kaikki, olen aura, 26-vuotias teologi Espoosta. Periaatteessa teen tällä hetkellä väitöskirjaa, mutta motivaation ollessa suorastaan miinuksen puolella, yritän etsiä töitä. Minulla ei siis ole mitään hajua, onko neulomisaikaa paljon, vähän vai ei juuri ollenkaan. Olen neulonut aktiivisesti koko ikäni, mummi opetti jo alle kouluikäisenä. Pahin vaihe alkoi reilu seitsemän vuotta sitten, kun muutin vanhempieni nurkista pois, eikä kukaan enää siivonnut sohvalta neuletta ja ohjetta eri paikkaan (muutama lehti on edelleen hukassa). Oma blogini on Puikoilla Puuvillaa, mikä tosin ei ihan pidä paikkaansa, enemmän tykkään neuloa villasta.

Sukkia puikoilla on lähes aina, tällä hetkellä vain yhdet. Olen vähän rajoittanut startitista sukkasato mielessäni. Sadonkorjuussa olen tainnut olla mukana joka kerta, varmasti ainakin viime vuonna, Hillokellarissa. Laskeskelin tuossa aamulla excel-taulukostani sukkalankoja. Pääsin kahteen kiloon, kun kyllästyin, eli aika monet sukat niistä saisi. Tarkoitus olisi neuloa käpälän lämmittimiä ainakin itselleni, miehelleni, vauvoille (ainakin yksi on sadonkorjuun aikana syntymässä kaveripiiriin), lahjalaatikkoon ja varmaan johonkin hyväntekeväisyyteen. Suuret on siis suunnitelmat, saa nähdä, mihin rahkeet riittää.

Sateisen päivän tervehdys

Olen Juju, vielä hetken 20-vuotias pienen tytön äiti Turun lähistöltä. Olen ensimmäistä kertaa mukana Sukkasadossa ja olenkin neulonut jo melkein kaikki joululahjasukat, mutta omia koipia vielä hiukan viluttaa ja perheelle voisi muutaman parin tehdä.

En aseta kuitenkaan korkeita tavoitteita, sillä pyöritän kotoa pientä ompeluyritystäni Nokkista. Ompelen siis "työkseni" lastenvaatteita, kestovaippoja ja tilauksesta mitä vaan. Sukkia olen neulonut ehkä viitisen vuotta ja nyttemmin hurahtanut pitseihin ja muihin hienouksiin.

Esittäytymistä

Peppi kiittää, kuittaa ja ilmoittautuu läsnäolevaksi.

Toista kertaa Sukkasadossa mukana olevana toivon pukinkontin tänä vuonna täyttyvän ajoissa. Luvassa on ennen kaikkea ihan perussukkaa, niitä nuo sukulaiset paljon metsissä ja mökillä saappaat jalassa liikkuvina eniten kaipaavat. Puikot on kiillotettu ja lankakeriä kaivettu esille. Ja jopa ostettu uusia, vaikka se ei missään tapauksessa olisi ollut tarpeellista. Voi tosin olla, että ihan eka pari tulee itsekkäästi omiin jalkoihin. Töissä meinaan tuppaa varpaita palelemaan ja vaikka laatikot ovatkin jo valmiiksi pullollaan sukkia, ei yksi (tai kaksi tai kolme...) paria lisää omaan käyttöön olisi pahitteeksi. Ja sitten kun joululahjat ovat hyvällä mallilla, suunnataan tarmo hyväntekeväisyyden puolelle.

Huh, tämähän alkaa kuulostaa siltä, että aion saada aikaiseksi vaikka mitä seuraavien kahden kuukauden aikana. Ehkä kaikki tavoitteet eivät tule toteutumaan, mutta eihän mistään tule mitään, jos ei aseta itselleen haasteita! :)

Pitikö tässä vielä esittäytyäkin? Yksinäni elelevä vanhapiika olen täältä pääkaupungin kupeesta siitä eellä alkavasta epäkaupungista. Töissä vietän päivät, illat kuluvat erilaisten luottamustoimien merkeissä kokouksissa istuen. Langat ja puikot ovat tulleet kavereiksi vasta viitisen vuotta sitten. Koulussa olin se, jonka touhuja katsellessaan kässänope repi hiuksiaan. Kun kaiken muun lisäksi kehtasin olla vasenkätinen, eikä hän todellakaaan keksinyt, kuinka olisi opettanut minulle neulomisen kommervenkkejä "väärin" päin. Niinpä olenkin täysin itseoppinut, mutta näkyy tuo näinkin sujuvan. Täällä esittelen harvakseltaan tekemisiäni, seuraavien kuukausien aikana ilmeisesti sitten lähinnä sukkia.

Esittely

Minäkin eli Marelo ilmoittaudun. Täällä Kanta hämeessä kanssa kudotaan sukkia joka suuntaan ja niitä taitaa tänäkin vuonna tulla useampi pari. Saattaa niistä jokunen joulupukin konttiin mennäkkin. Eli nyt vain odotellaan syyskuun ekaa päivää jolloin saa aloittaaa sukkien kutomisen.

Pinsiössäkin neulotaan!

... toivottavasti! On nimittäin jäänyt puikkoilu vähemmälle kesällä, kun pistelyt ja askartelut ovat huvittaneet enemmän. Mutta syksyllä tarvitaan villasukkia - myös talven varalle - ja 6-henkisessä perheessähän niitä kyllä kuluu. (Koira ei sentään villasukkia käytä. Pienempänä kyllä niitä pureskeli, mutta se oli "lastentauti", jonka yli hän on jo päässyt :).)

Meidän lapsille ja isännälle tosin neuloo anoppi ja appiukkokin, joten sikäli sukkia kyllä syntyy.

Sukkalankaa on runsaasti varastoihin hamstrattuna - tänä keväänä, ja aikaisemmilta vuosilta, joten niiden käyttäminen on kyllä jo ehdottomasti paikallaan!

Mutta sen kummempia tavoitteita en halua itselleni asettaa. Elämä on ihanaa, ja on niin paljon kivaa tekemistä, että sukkaillaan niin paljon kuin keretään, ja rennoin rantein!

Oma käsityöblogini löytyy täältä.

Tervehdys sateisesta saaresta

Olen Susu Turusta ja mukana Sukkasadossa ensimmäistä kertaa. Ja innoissani.

Rakastan lankaa ja neulomista. Lankojen hipelöinti, silittäminen, halailu ja niiden puikottaminen on ihanaa. Parasta tässä addiktiossa on se, että saan viettää kaiket päiväni lankojen kanssa, sillä minulla on pikkuinen lankakauppa Salossa.

Neulomisen lisäksi elämääni kuuluu mökkeily saaressa ihan lähellä Turkua.

Perheeseeni kuuluu Tassu, norjalainen metsäkissa, joka jakaa innostukseni hyviin ja laadukkaisiin lankoihin. Merinot ja muut kunnon langat saa kisun ihan sekaisin - muovista se ei piittaa tippaakaan. Tassu tykkää myös bambupuikoista... ja mökkeilystä, ahvenfileistä ja hiiristä.

Sukkasadon aikana tavoitteena olisi neuloa sukkia ainakin niistä langoista, joita en vielä ole ehtinyt testata. Muutama tilauskin odottaa toteuttamista ja mallisukkia ja- tossuja puotiin on aina syytä värkkäillä. Niitä sitten hätäpäissäni paketoin sukulaisille joulupakettiin aatonaattona... Sukat kärjestä ja pyöröpuikoilla pitäisi opetella - ehkäpä tämä innostaa uudenkin oppimiseen!

Langat on kerittynä ja uudet Knit Prot odottaa postissa. Syyskuuta odotellaan!

Ruotsin puolelta...HEI kaikki sukkaystävät.

Solnassa asuva tikuttaja.Minä olen varmasti vanhin tässä sadonkorjuu porukassa.
Olen 72 vuotta nuori :) ,kaikenlaista käsityötä olen harrastanut koko elämäni.
Gröönlantilaista helmineuletta olen harrastanut 3 vuotta.
Helmet jag villalangat "riitelevät"joskus keskenään :)


Viime vuonna löysin tämäm blogin ja hyppäsin kyytiin.Oli niin kiva että taas haluan mukaan
Suurin osa tekelistäni menee hyväntekeväisyys paketteihin.
Mitä olen tehnyt viime aikoina näkyy täältä suomeksi, ja ruotsinkilellä täällä ja täällä

Innokasta sadonkorjuuta kaikille.

Terveisiä Espoosta

Olen Pia, Espoosta ja osallistun kolmatta kertaa sukkasatoon. Harrastan neulomisen lisäksi kasvivärjäystä ja kehruuta, joista kerron blogissani.

Mitään tavoitteita en ole itselleni asettanut, todennäköisesti kudon sukkia veljentytöille, kummilapsille, hyväntekeväisyyteen ja itselleni. Katsotaan, mihin into piisaa ja langat houkuttelevat.

Mukavaa syksyä kaikille.

Ohjeita - ja huomenta!

Huomenta kaikille ja tervetuloa mukaan Heinälatoon!

Jotta saisimme tuonne sivuun kauniin osallistujalistan (ja muita tunnisteita), olkaa kilttejä ja laittakaa oman kirjoituksenne perään ETEEN (editoitu Hillokellarin ja Tavallisen mallin mukaan - helpottaa elämää, anteeksi sähellys, korjaan jo tehdyt tunnisteet) tunnisteeksi oma nimimerkkinne ja sen eteen 09, eli esim. 09Villasukka. Näin saamme listan tästä vuodesta. On kuitenkin tosi hauskaa nähdä kenen kanssa neuloo ja sukkailee :) Tunniste ei näy heti kirjoituksen julkaisun jälkeen, vaan apuemon täytyy käydä ruksimassa se julkiseksi. Jos tulee jotain kysymyksiä, ottakaa yhteyttä! villasukkis @ gmail . com (poista tyhjät välit).

Siis, minä Villasukka blogista Langanpätkiä apuemoilen ja sukkailen kanssanne. Neuloin aikoinani ensimmäiset sukat joskus ala-asteikäisenä, ja siitä lähti elinikäinen rakkaus. Kaipa tuo nimimerkki kertoo kaiken... Käytän nykyisin vain villasukkia (no, joskus juhlissa on pakko sortua nailoneihin), se pitää päkiät kivuttomina, jalat lämpiminä ja mielen iloisena. Herätän kyllä töissä (ope) joskus koomistakin huomiota uusissa oppilaissa ja vierailijoissa. Oma väki on onneksi jo tottunut.

Rakastan kaikenlaisten sukkien neulomista, mutta magic loop ei iske. Sukkikset ne olla pitää ja mieluiten paksuutta 2 - 2,5 mm. Sellaiset sukat jotka istuvat kuin hansikkaat ovat parhaat.

Sukkasadossa en laita mitään tavoitteita itselleni, työsyksy on kiireinen. Yhdessä on tarkoitus pitää hauskaa, tämä ei ole kilpailu!

Moro!

Täällä esittäytyy 29v Kouvolassa asuva yhden pojan äippä. Kaikenmoisia käsitöitä teen aina ja koko ajan (sen mitä töiltä ehtii) :D Ja laidasta laitaan. Tällä hetkellä päällimmäisenä on neulominen ja virkkaus. Neulomaan opettelin vasta tämän kesän alussa, joten ihan täysin aloittelija vielä olen.
Omaa blogia pidän, tervetuloa sinne vilkuilemaan muitakin kädentöitäni :)

Tällaiseen tempaukseen osallistun ensimmäistä kertaa :) Sukkia olen vasta opetellut tekemään ja välillä niiden kanssa tuskaillaan oikein urakalla :D Ajattelin, jotta tämä tempaus varmaan motivoisi tekemään ja saisi tuota joulupukin konttiakin täytettyä ;)

Hyvää syksyn alkua kaikille!

Heipä hei

Olen Nina,juuri täytin 39 v.
Käsitöitä teen joka päivä,aina kun on hetkikin omaa aikaa.Neulon,ompelen,huovutan,virkkaan....
Mitään suuritöistä en ole kerinnyt tekemään,siitä pitää huolen mies ja viisi lasta.
Blogissani jokunen kuvakin ,pääset sinne TÄSTÄ .

Villasukkia opettelin tekemään kun lapset oli pieniä.Neuloin ja purin kuukauden sukkaparia ja kun lopultakin sain valmiiksi niin onnellisena puin ne pojalle jalkaan....Poika tuli hetken kuluttua näyttämään kuinka oli leikannut kantapäät pois,kun oli niin kuumat....itku meinasi äitiltä tulla.
Nyt sukkia tulee neulottua jo nopeammin ;) eikä poika enää leikkaa kantapäitä pois.

Ihanaa olla mukana korjaamassa sukkasatoa =)

Tervehdys!

Täällä esittäytyy 25-vuotias helsinkiläinen neuloja, Anni. Oma blogini Vihreää villaa löytyy osoitteesta http://vihervilla.blogspot.com, mutta koska se on viime aikoina jäänyt vähän vähemmälle huomiolle niin laitoin ilmoittautumiseen Ravelry-nikkini, eli Vihervilla. :)

Yleensä omat sukkasatoiluni on jääneet pariin hassuun sukkaan, enkä ole varma paraneeko satoni tänä vuonna kun olen ekaa kertaa oikeissa opentöissä ja aikaa on aina vain vähemmän. ;) Mutta suunnitelmissa olisi tehdä parit sukat itselle, ehkä parit joululahjasukat ja jokusen parin vauvasukkia hyväntekeväisyyteen. Katsotaan mitä valmistuu.

Kaikille jännittävää ja inspiroivaa Sukkasadon alkua!

Hipsis!

Olen kohta 3v neidin äiti ja rakastan käsitöitä. Koitan niitä tehdä sen verran mitä muulta elämältä jää aikaa. Osallistun nyt ekaa kertaa sukkasatoon ja tavoitteena on tehdä neidille ainakin yhdet sukat ja itselleni myös. :) Ja jos tulee enemmän niin sen kivempi, ne sitten päätyvät varmaankin joululahjoiksi.

Minut löytää myös täältä

Kuulasta elokuuta Kouvolasta!

Olen Miirma, käsityöalan yrittäjä, värjäri ja Sukkasadon ekakertalainen Kouvolasta. Minun kutomani sukat on valmistettu luonnonväreillä itse värjätyistä langoista. Samoja lankoja myydään myös nettikaupassani. Blogini löydätte täältä

Aurinkoista syksyä kaikille toivottelee

Miirma

Terveisiä Lapista

Ensimmäistä kertaa olen lähdössä mukaan "sukkataistoon". Puikot, langat ja ohjeet ovat valmiina. Jännityksellä odotan miten satoa alkaan syntyä.

Olen hieman yli neljäkymppinen perheenäiti ja perheessä on miehen lisäksi kouluikäiset tyttäret unohtamatta mainita koiraamme Ruuta.

Minut löytää myös täältä. Kaikille mukavaa Sukkasatoa!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Aloitus!

Tervetuloa apuemännäkin puolesta - jos joku utelias ja innokas käy jo tässä vaiheessa kurkkimassa Heinälatoa. Lato kaipaa täytettä!