perjantai 31. lokakuuta 2008

Loppusaldo

Jää kyllä erittäin köyhäksi. Vaivaiset 3 paria. Ja tavoite oli 10. Mutta puolustukseni sanon, että suunnileen koko viime kuu meni erään isomman projektin parissa, sitten olen tehnyt eräitä palmikkosukkia (jotka eivät ihan edes valmistuneet...) ja on ollut vain kaikenlaista. Ensivuonna sitten paremmin...

Mutta joka tapauksessa, seuraavanlaista sain valmiiksi:

perussukat nallesta, olleet jo käytössä varmaankin kuukauden (kuten pohjista n'kyykin :)). Menivät pikkuveljelle. Lankaa kului 84g, puikot 3mm, koko n. 40.


Nallesta iguleen ohjeen mukaan sukat joulunlapsi pakettiin, poikot 3mm ja lankana nalle colori ja luonnonvalkoinen nalle jota kului 58g.


Kaveri pyysi sukkia räikeän valkoisin ja mustin raidoin. Joten tein tälläiset. Lankana seiskavekka, jota kului 111g, puikot 3½.


Ja keskeneräiseksi jäi tämmöiset, juuri harmittavan vähän olisi ollut jäljellä:

Ja tänään kun neuloin bussissa erästä sukkaa, niin se taisi nyt hukkua sinne... Ainakaan ei löydy mistään. Onneksi se oli ihan pieni sukka.

Ei kommentteja: