lauantai 30. elokuuta 2008

Esittäydynpä minäkin

Hei, kiva päästä Heinälatoon. Mitäpä itsestäni kertoisin. Olen Päivi. Tässä sukkasadossa TilkkuPäivi, koska joku kaima oli ehtinyt varata nimen ensin. Olen tehnyt käsitöitä "pienen ikäni", ommellut, neulonut, tilkkuillut. Välillä neulomiset jäivät vähemmälle yhden villatakin muutaman käyttökerran jälkeisen nyppyyntymisen seurauksena. Nyt olen jo jonkin aikaa taas neulonutkin ja huomannut, että on muitakin lankamerkkejä kuin...
Bloggailen Vuodatuksessa Tilkut ja kudelmat -blogissani ja tämä Blogger on minulle vähän kauhistus. Opettelin sen käyttöä Fufoilussa alkukesästä, mutta olen edelleen aika hukassa. Onneksi tukenani on esikoinen, jolle Blogger on tuttu, joten eiköhän tämä tästä. Sukkasatoon osallistun ensimmäistä kertaa.
Bloggauksen piristykseksi kuva ensimmäisesti sukasta, jota yritin tehdä englannin kielisestä ohjeesta. Langan tiheyttä en saanut täsmäämään ja tulos oli jättiläisluokkaa. Toivottavasti sukkasadon yritelmät onnistuvat paremmin:)




Ei kommentteja: