perjantai 24. syyskuuta 2010

Satokatsaus no 1

Valmiiksi on saatu (tosin vielä päättelyä vailla) kolmet sukat.
Koska neulon joko TV:tä katsellessa, tai muutaman puikollisen aina kun vain on pieni hetki; olen pitäytynyt perussukissa, niitä on helppo jatkaa.
Viime aikoina olen käyttänyt paljon Novitan valmiiksi raidoittuvia lankoja.

Valmiina on siis
* Nalle Kukkakedon Syreenistä itselle sukat,
* valkoisesta Nalle Aloeverasta sekä Nalle Kukkakedon Sinikellon jämistä
Projekti Villasukan ohjeella sukat 1-vuotiaan kokona
* sekä 7 Veljestä Linnut Kyyhkystä itselle sukat

Nalle Kukkaketo -langat ovat olleet niin hurmaavia, että niitä on pitänyt joka väriä ostaa ja kokeilla; joten niiden jämistä olen vuoden mittaan loihtinut useammatkin sukat tuolla Projekti Villasukan ohjeella niin, että joustin sekä kantapäästä kärkeen on esim. valkoisella ja varsiosa jollain Kukkakedon sävyllä. Ja jos onnistuu vielä kohdistamaan niin, että Kukkakedon tummin raita osuu varren keskelle, tulee ihan kivan näköisiä sukkia.
Kun nyt pitkästä aikaa tein nuo sukat 7 veljeksestä itselleni, huomasin kuinka paljon joutuisempaa on neuloa paksummasta langasta...

lankamariio

Ei kommentteja: