sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Heinähommissa vielä myöhään yöllä!

Täältä pesee kaksi paria pieniä sukkia, vaikka eräiden toisten sukkien kanssa on mennyt purkamiseksi ja säätämiseksi.... josko nekin vielä ennen satokauden päätöstä valmistuisivat! Mutta nyt siis asiaan:



malli: Perussukka omasta päästä
lanka: 7 veljestä ja samanvahvuisi jotain ihmeen jämiä
puikko:
prymm 4mm

Nämä ovat mun ekat hyväntekeväisyyssukat, toivottavasti ehdin tehdä vielä muitakin! Nämä ovat siis tosi pienet, ehkä noin 1-vuotialle sopivat.

Sitten toiset:


Malli: Novita lapsen pitkävartinen sukka (silmukat ja kerrokset muutettu 7veljeksestä nallelle)
Lanka: Novita Nalle
Puikko: Novita 2½ pitkä pyörö

Koko on noin 30 ja menevät lahjaksi kummipoikani isoveljelle! Ja tämän sukan myötä olen siis tehnyt kaksi uutta ennen kokematonta asiaa: neulonut sukan magicg loopilla (miten ikinä se sitten kirjoitetaankaan...!) ja tehnyt melkoisen omintakeisen silmukoiden päättely varpaissa: eli jätin puikoille 8s (=16s), käänsin työn nurja puoli päälle päin ja käänsin puikoit myös nurjalle, siirsin silmukat aina joka toinen toiselta puikolta yhdelle sukapuikolle ja neuloine päättelyn 2 o yht, 2 o yht, tee ylivetokavennu, 2 o yht, tee ylivetokavennus jne kunnes silmukat loppuu ja vedetään lanka läpi viimeisestä... ihan hyvä päättely mielestäni!

Näin tällä viikolla, ensiviikolla sitten taas uudet aikaansaannokset!