maanantai 29. syyskuuta 2008

Viisi kortta kekoon eikun latoon

Minimoidakseni sähköiseen sähellykseen mahdollisesti kuluvan ajan (nettitaitoni eivät ole kehuttavat) , laitan näytille näin kerralla ensimmäisen kuukauden tuotokseni.


Nämä ensimmäiseksi valmiiksi saadut sukat veivät tikutteluajastani pari viikkoa. Malli on arpajaispalkintosukista. Lankana yllättäen seiskaveikkaa ja kooksi arvioisin jotenkin keskikokoisen miähen jalan verran eli noin 43.
Tässä mallissa seiskaveikka ei välttämättä ollut kaikkista paras valinta; sukista tulivat aika tuhdit, mutta ovat ainaskin lämpimät. Nämä sukat menevät Venäjä-keräykseen, elleivät ole vaan liian vaaleat sinne.
Sydänsukat harmaasta seiskaveikasta ovat ns. harjoitussukat kunnon vanhanajan vahvistetun kantapään teosta. Koko noin 39 ja osoitteena SPR.


Kahdet vauvatossut sekä mukaellut junasukat ovat melkein 16 vuotta vanhoista vauvalangoista tehtyjä (Dale Garn, baby ull), koot noin 3 kk. Tossut ovat sinnepäin 03/08 Modasta ja junasukissa kokeilin tiimalasikantapään tekoa. Sukat lähtevät Vaakan ja tossut Venla-Apuun. Laitoin tähän samaan kuvaan näytille myös elämäni ensimmäiset puikot, jotka sain viisivuotiaana (vuonna 1971) isäni sedän vaimolta. Puikot ovat sopivasti kokoa 2 ½, toisessa puikossa on Pinokkion ja toisessa puikossa Samu Sirkan pää.
Ovat ihanat, eiköstä juu, (kuva vaan on vähän epäselvä).
Että tällaista tähän mennessä. Suuret kiitokset kanssaneulojille ihanista sukkakuvista sekä mahtavista ideoista. Mitkäköhän sitä nyt laittaisin tulemaan...

Ei kommentteja: