Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14miesten. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14miesten. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Loppu häämöttää jo.., mutta lisää tulee vieläkin

Neuloin tänään loppuun nämä viime viikolla aloittamani villasukat. Isoimmat, miesten sukat neuloin pitkästä aikaa metallipuikoilla 3,5, 7-Veikasta. Täytyy sanoa että liukkaat olivat bambupuikkoihin verrattuna, mutta jatkossakin silloin tällöin neulon metallisillakin tuntuman puikkoihin säilyttääkseni. Sukat ovat kokoa 46 ja 60 silmukkaa puikoilla.

Lasten villasukkien koot ovat 25 ja 28, neulottuna 7-Veikasta 3,5 bambupuikoilla. Silmukoita keltaisissa sukissa 36 ja oransseissa 40.Lasten sukkia on kiva neuloa kun valmistuvat tuossa tuokiossa miesten sukkiin verrattuna. Näiden sukkien myötä olen saanut kokoon 22 paria Heinäladon orsille.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Lisää paaleja Heinälatoon

 Nämä ylimmäiset miesten villasukat valmistui tänä aamuna puikoiltani. Lankana tuttua 7-veljestä ruskeana ja Jussia raitavärinä. Bambupuikot 3,5. Koko 46.
Toisena sukkapareista valmistui eilen tummasta violetista ja 7-Veljeksen Raitalangasta miesten villasukat kokoa 46. Alimmaiset sukat myöskin sain valmiiksi eilen ja samalla omalla mallilla tein nämäkin lahajapussiin joulupukkia odottamaan.  Tässä esitellyt villasuka ovat 17., 18., ja 19 parini tänne Heinälatoon laskujeni mukaan. Vielä on viikko aikaa neuloa ja varmasti saan 20. parini valmiiksi, ellei ihmeitä satu ennen sitä :) . Mukavia neulomishetkiä ensi viikkoonkin!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kuudes pari

Eilen illalla tipahti puikoilta sukat isännän veljelle.


Malli: perussukat
Lankana:7-veljestä
Koko:44/45
Puikot: 3,5mm knit pro pyöröt
Magic loopina tehty varpaista varteen.

Blogini löytyy täältä

-Sinikka

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lisää postia Heinälatoon!


Tällä viikolla neuloin kahdet villasukat viluvarpaille, perussukat Novitan Nallesta ja palmikkosukat jo tuttuun tapaan 7-Veljeksestä. Bambupuikot 3,5. Kokoa sukilla on 43 ja 39.

Ylimmäiset löysi jo uuden kodin melkein samoin tein kun puikolta putosi ja palmikkosukat laitan lahjakoriin joulupukin matkaan.

Toivotan vesisateesta huolimatta oikein viihtyisiä hetkiä sukkaneulomusten parissa. Muistetaan laittaa jo käsineet ja myssy päähän ettei pakkanen ulkona nipistele :).

Laskuni mukaan nämä on 15. ja 16. sukkaparini Heinälatoon.

Miesten sukat #3

Miesten sukat ovat olleet tekeillä tässä muutaman viikon, onpahan aina joku muu neulomus mennyt edelle. Vihdoinkin sain tänään kuvatuksi.



koko 42-43
puikot 3,5 mm
lanka Regia Zima

Terkuin Villanne

tiistai 14. lokakuuta 2014

Hitaasti mutta varmasti

Nämä sukkaset valmistuivat jo viime viikolla mutta koska koko ajan tuntuu olevan tuli pyllyn alla niin pääsen nämä sovittelemaan vasta tämän viikon satoon.


Lankana Novitan 7 veljestä viidakko ja musta 7 veljestä. Oli ehkä yhdet puuduttavimmista sukista neuloa. Tuntuu, ettei miesten sukat valmistu vaikka kuinka neuloisi. Nuokin ovat vain kokoa 43.
Lankana tuo viidakko oli kuitenkin ihan mukava. Harmi vain, ettei nuo raidat olleet kovinkaan ohuita ja tulivat noin isoilla väleillä. Ei tuosta oikein seepraa saa aikaiseksi.

Nyt puikoilla lasten sukat isoveljestä. Katsotaan montako viikkoa menee kun nuo valmistuvat! :D

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Nimpparisukat

Blogikuvaajalla oli joku aika sitten nimpparit ja sukkalahjaa on ollut tapana tehdä. Mustaa oli toive mut "koristelin" vartta pienellä iloisenharmaalla raidalla. Jos ei muuten niin siks ettei meitin mustat sukat mee sekaisin.
Lanka oli jotain Fortissimaa, jota urheilijan (hih) sukkalangaksi joskus mainittiin ja raidassa Steppiä. Puikoilla 2½ menekki 89g.Sukat on koekäytetty ja blogikissan laatutarkastuksen läpäisseet.
Seuraavaksi puikoilla alpakkasukkaa pukkaa. Turnauskestävyys alkaa olla koetuksella mutta vielä on monta suunnitelmaa ja muutama viikko aikaa!

lauantai 11. lokakuuta 2014

Tässä aikuisten sukkia

 Miesten villasukat 7-Veljeksestä, kokoa 42. Varteen käytin 3 jämäkerää aikaisemmista neulomuksista ja terän tein uudesta kerästä. Joulupukin pussiin menevät

 Näiden palmikkosukkien esikuvan löysin FB:n eräästä sukkaryhmästä alkuaan ja sitten vähän myöhemmin tekijän Niina Lahtisen ohje ilmestyi Ravelryyn neulojille nimellä October Socks. Minulla ei ollut aikaa nyt perehtyä kunnolla ohjeeseen varsinaisesti ja sitten neuloin palmikon omaan perussukkaani. Sukat on aika nopeat ja helpot neuloa ja mallikerran oppii aika helposti heti alussa. Kannattaa kokeilla ohjetta, vaikka ei olisi paljon palmikoita neulonutkaan. Sukka istuu kuin valettu omaan jalkaan ja siihen ne myös jää :) .
Neljännet sukat tällä viikolla tulee minulta Heinäladon orsille tuttuun tapaan joulupukin pussiin nuorisolle. Nämä jämälankasukat ovat kauniimpia luonnossa värien toistuessa kirkkaina. Seiskaveikkaa ja koko on 40-42, eli miehelle.

Ensi viikolla en ehdi paljon neuloa enää sukkia, mutta puikoilla on kyllä tulossa lisää iltaisin neulottavaksi. Villasukkia on nyt valmiina 14 paria ja olen tyytyväinen heinäpaalieni määrään tähän asti.

Mukavaa alkavaa viikkoa toivotan ja nyt on hyvä odottaa jo leutoa talvea lämpimin jaloin!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Sukat #2

Tässä miesten sukat


Lanka Regia Zima
puikot 3,5 mm
menekki 139g
koko 42

Varressa junasukan versio, muuten normisukat.

Blogini löydät täältä.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syksyn satoa Heinälatoon jälleen

Kolmet villasukat valmistui tällä viikolla. Kaikki ovat aikuisten kokoa 39-43. Kuvassa ensimmäiset villasukat ovat neulottu Nalle Taikasta ja lanka oli minulle uusi tuttavuus, tykkäsin. Kahdet sukat ovat 7-veljestä. Puikot oli 3,5 Bambua. Punaiset sukat on tehty jämälankaa varsissa.

Tulevalla viikolla siirryn koukkua pitelemään pitsiliinan verran vaihteluksi, mutta ainakin yhdet sukat saan säilöttyä ensi viikollakin.

Mukavaa alkavaa syksyistä viikkoa toivottelen <3 !

torstai 11. syyskuuta 2014

Villasukkakeräykseen

Nämäkin sukat menevät hyväntekeväisyyteen, mutta näiden kohteen jo tiedän:
A-klinikkasäätiön Asunnottomien yön villasukkakeräys.



Sinisten sukkien koko 44-45 ja ruskeiden 42-43,
lankana molemmissa 7 veljestä (yksivärinen ja polkka).

t. Eija


maanantai 8. syyskuuta 2014

Ensinmäiset

Tänään valmitu tänne ensinmäiset sukat.


Malli: Omasta päästä
Koko:42-43
Puikot:3mm knit pro pyöröt
Lankana:nalle taika

Lisää löytyy blogistani

-Sinikka