Vuosittaisen Sukkasato-tempauksen alablogi. Kuten kunnon suomalaiseen heinälatoon,
tähän blogiin kerätään lämmintä ja tarpeellista tulevaa talvea silmällä pitäen...
Pääblogi osoitteessa http://sukkasato.blogspot.com.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12Minna Talo Maalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12Minna Talo Maalla. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. syyskuuta 2012
Kolme paria paalattu
Sadon ensimmäiset sukat ehdin laittaa vasta nyt tänne, vaikka valmista on ollut jo hetken aikaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)
Tavalliset harmaat perussukat Seiskaveikasta, siniset ja valkoiset pitsisukat on Laurin villalankaa, jonka löysin alennuksesta viime kesänä. Tuntuma on lähes sama kuin Seiskaveikassa ja puikkokokokin on sama. Kaikki sukat ovat kooltaan 38-39. Nyt on puikoilla kesken lapsen polvekeraita-sukat melkein valmiina.
Eipä näy vielä kärjestä aloitettuja tai palmikoita, vaikka piti niitä kokeilla... Ehkä ensi viikolla sitten. :)
Laskentaan siis kolme paria aikuisten sukkia, vaikka olenkin jotenkin oudosti onnistunut kuvaamaan sukat siten, että näyttää kuin kuin olisi kolme valmista sukkaa kolmen parin sijaan...
Tunnisteet:
12 naiselle,
12aikuiselle,
12Minna Talo Maalla,
12valmiit
torstai 16. elokuuta 2012
Heissan taas!
Olen Minna Talo Maalla blogista ja olen mukana sukkasadossa kolmatta kertaa. Blogissani kirjoittelen paljon muusta enemmän kuin neulomuksista. Tervetuloa tutustumaan.
Olen innokas sukkien neuloja ja teen mieluiten pitsisukkia perinteisesti varresta alkaen. Tänä vuonna aikomukseni on selättää kaksi peikkoani: palmikot sekä kärjestä aloittaminen. Jos aikansa toistaa tympeyttä, niin eiköhän siitäkin tule mieluista? Toivotaan ainakin.
Ohjeita olen katsellut viimeksi Ullasta ja sieltäkin on löytynyt monta mukavan näköistä ja ennen tekemätöntä mallia. Muutamaa omaakin sukkaohjetta olen yrittänyt tehdä ja jospa vaikka intoutuisin niin paljon, että saisin edes yhden ohjeen valmiiksi muillekin jakoon.
Olen toista kertaa Heinäladossa keräämäässä satoa. Viime vuonna olin Perunalaarissa. Kirsikkainen sanoi omassa esittelyssään, että tykkää kommenteista ja olen täysin samaa mieltä. Mielestäni viime vuonna tuli todella vähän kommentteja näihin sukkasadon blogeihin verrattuna edellisvuoteen. Toivon, että osallistujat aktivoituisivat kommentoimaan muiden kirjoituksia. Niistä osittain syntyy tämä sukkasadon hyvä tekemisen meininki.
Edellisvuosieni tavoitteena on ollut yksi sukkapari/viikko, mutta tänä vuonna otin tavoitteekseni tehdä uusia malleja. Niitä, joita olen ihastellut ja miettinyt, että "tuotakin pitäisi koittaa". Niihin sisältyy siis palmikoita ja kärjestä aloittamisia. Minulla on yleensä kovin tiukka käsiala ja siksi palmikot ovat mielestäni hankalia tehdä. Haasteita päin siis tikutellaan tänä vuonna ja sukkia tulee niin paljon kuin puikot suo. :)
Oikein mukavaa, satoisaa ja onnistunutta Sukkasatoa kaikille!
On kiva olla mukana taas.
| Kuva ei liity satoiluun mitenkään, mutta oli mielestäni niin kaunis, että laitoin sen myös teille ihailtavaksi. :) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)