torstai 16. elokuuta 2012

Heissan taas!


Olen Minna Talo Maalla blogista ja olen mukana sukkasadossa kolmatta kertaa. Blogissani kirjoittelen paljon muusta enemmän kuin neulomuksista. Tervetuloa tutustumaan.

Olen innokas sukkien neuloja ja teen mieluiten pitsisukkia perinteisesti varresta alkaen. Tänä vuonna  aikomukseni on selättää kaksi peikkoani: palmikot sekä kärjestä aloittaminen. Jos aikansa toistaa tympeyttä, niin eiköhän siitäkin tule mieluista? Toivotaan ainakin.

Ohjeita olen katsellut viimeksi Ullasta ja sieltäkin on löytynyt monta mukavan näköistä ja ennen tekemätöntä mallia. Muutamaa omaakin sukkaohjetta olen yrittänyt tehdä ja jospa vaikka intoutuisin niin paljon, että saisin edes yhden ohjeen valmiiksi muillekin jakoon.

Olen toista kertaa Heinäladossa keräämäässä satoa. Viime vuonna olin Perunalaarissa. Kirsikkainen sanoi omassa esittelyssään, että tykkää kommenteista ja olen täysin samaa mieltä. Mielestäni viime vuonna tuli todella vähän kommentteja näihin sukkasadon blogeihin verrattuna edellisvuoteen. Toivon, että osallistujat aktivoituisivat kommentoimaan muiden kirjoituksia. Niistä osittain syntyy tämä sukkasadon hyvä tekemisen meininki.

Edellisvuosieni tavoitteena on ollut yksi sukkapari/viikko, mutta tänä vuonna otin tavoitteekseni tehdä uusia malleja. Niitä, joita olen ihastellut ja miettinyt, että "tuotakin pitäisi koittaa". Niihin sisältyy siis palmikoita ja kärjestä aloittamisia. Minulla on yleensä kovin tiukka käsiala ja siksi palmikot ovat mielestäni hankalia tehdä. Haasteita päin siis tikutellaan tänä vuonna ja sukkia tulee niin paljon kuin puikot suo. :)

Oikein mukavaa, satoisaa ja onnistunutta Sukkasatoa kaikille!
On kiva olla mukana taas.


Kuva ei liity satoiluun mitenkään, mutta oli mielestäni niin kaunis,
että laitoin sen myös teille ihailtavaksi. :)

1 kommentti:

Jeikka-78 kirjoitti...

Olen itse selättänyt tuon varpaista varteen-peikon parien sukkien kohdalla ja se on oikeastaan ihan kivaa vaihtelua perinteiseen varresta varpaisiin-tyyliin. Varsinkin, jos haluaa neuloa langan loppuun, niin ei tarvii arpoa, riittääkö lanka vai ei, eikä sit jää niitä epämääräisiä nöttösiäkään.