sunnuntai 12. elokuuta 2012

TiiQ mukana taas

Viidennen kerran peräkkäin lähden minäkin mukaan satoilemaan sukkia. Aikaisempina vuosina olen neulonut paljon paksuja sukkia hyväntekeväisyyskeräyksiin, mutta tänä vuonna taitaa olla toisin: minulla ei ole yhtään paksuja (7 Veljestä ja vastaavat) lankoja eikä aikomusta ainakaan ostaa lisää lankaa. Sukanneulontainto on ollut pitkään kadoksissa, mutta pari-kolme malli-ideaa muhii päässä ja vähän jo paperillakin, joten eiköhän ainakin joitakin yritelmiä synny.

Käsitöihini voi käydä tutustumassa Käsistä karannut -blogissani, johon kaikki tekeleeni päivittyvät muutaman viikon viiveellä. Ilmaisia sukkaohjeitani on julkaistu omassa blogissani (Fredrika), Ullassa (Verso, Kiertoradalla, Merenkulkija) sekä Ravelryssa (Elonpolkuja, Ulrika). Näistä kaksi jälkimmäistä on saatavissa minulta pdf-tiedostoina, mikäli ei omaa Ravelry-tunnuksia eikä halua niitä hankkia. Sähköpostiosoitteeni löytyy blogistani.

1 kommentti:

tayl0r kirjoitti...

Kiitos ihanista ohjeista! Olen aikoinani tehnyt Verso-sukat ja niistä tuli aivan ihanat :)! Eilen kattelin Raverlysta ohjeita ja vastaan tuli juurikin nämä ihanat Ulrika-sukat ja heti piti pistää itselle tuo ohje ylös. Ihan mahtavia sukkia :)

Mukavaa Sukkasatoilua!