Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12isognu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12isognu. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. marraskuuta 2012

Viimeiset kolme paria valmiina

Kuva tulee myöhemmin.

Valmiiksi ehti vielä yhdet junasukat tyttäreltä saadusta nimettömästä langasta. Ruskeat miestesukat, jossa on vihreitä raitoja ja taas kerran pitsisukat, mutta  Seitsemän Veljestä Raita-langasta tällä kertaa.

Eli kaikkiaan on valmistunut 12 paria, kun nämä kolme viimeistä paria on mukana.

Olipa taas kiva katsella muiden töitä! Melkoinen kasa onkin tullut! Kiitos emoille vaivanväöstä!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tavoite on saavutettu

Kaksi uutta paria taas valmiina. Nyt on yhdeksän paria valmiina eli yksi per viikko. Tosin nyt on tulossa kolme paria vielä lisää. Onhan tässä vielä puolitoista viikkoa aikaa. Sukisat enemmän blogissani.

Valkoiset pitsisukat on naiselle. Harmaat on poikien sukat- tilatut  ja koko 30.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lisää satoa, 4 paria

Ei ole ehtinyt kuvaamaan neuleita, mutta jos pikku hiljaa saisi kaikki kuvatuksi. Pikkusateessa tänään kuvasn Sukkasadon Heinälatoon neulomiani sukkia. Neljä uutta paria on valmiina pääteltyinä.




Kahdet aikuisen naisen sukat on valmiina. Toiset ovat jo "myydyt" eli valkoiset pitsisukat on jo varattu. Nuo pitsisukat ja erityisesti valkoisena tuntuvat menevän sitä mukaan kun puikoilta valmistuvat. Toinenkin valkoinen pitsisukkapari on melkein valmiina, mutta sitten ensi viikon satoon ehtii loppuun. Tänään on vielä tehtävä muuta eli omenoita ja omenoita odottaa vuoroaan.

Viime postauksessa mainitsin, että sukuuun syntyy tänä vuonna pienokaisia ihan kilpaa. Neljä pientä poikaa on jo syntynyt tänä vuonna ja junasukkia tarvitaan. Suurin osa junasukistani on ollut sinisävyisiä sattuneesta syystä. Oikeanpuoleiset sinisetkin on jo varattu.
Sukista enemmän blogissani.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Eka raportointi


Ekat sukat kuvattuna ja raportoidaan tässä. Olen kirjoittamassa postausta omaan blogiin ja sieltä löytyy tarkemmat tiedot. Naisen sukat uudesta Novitan raidasta ja vihreän ystävänä tämä väri miellyttää omaa silmää.
Junasukkien kuva on huono, kun samaan kuvaan änkesi KYHäilysukat ja ne piti rajata pois. Nämä kahdet junasukat ovat valmistuneet satoon  ja kolmannet ovat melkein valmiit. Äidilleni syntyy tänä vuonna 5 lastenlastenlasta ja isognu-tätikin muistaa näitä ja etenkin näistä kolmea omaa lastenlasta!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Esittäytyminen

Olen 60+ mummi, jolla on kolme lasta ja  viisi lastenlasta ja kuudes tulossa. Erilaisia neuletilauksia on muttei sukkia.Sukkia teen kuitenkin lahjoiksi, hyväntekeväisyyteen jne. Sukkiaa syntyy aina ja muiden neuleiden lomassa-- nyt ajattelin tehdä 7 V-langoista sukkia. Mahdollisesti voisin käyttää jämiä. Olen ollut  mukana muistaakseni kaikkina vuosina Sukkasadossa ja ainakin parina viime vuonna Perunalaarissa, Nyt on kiva olla Heinäladossa. Teen paljon perusmallilla sukkia. Ennätys satokautena on ollut kaiketi 19 paria ja jonain vuosina on valmistunut ihan muutama pari vain. Tänä vuonna on syntynyt jo 38 paria.


Blogini on täällä.