Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12Eija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12Eija. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. syyskuuta 2012

 Perussukat seiskaveikasta koko noin 36

Vauvansukat woolista. Blogissa juttua hieman enemmän

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ensimmäiset valmiina.

Ensimmäiset sukat sukkasatoon valmistuivat perjantaina. Harmaasta nallesta kudotut polvisukat. Aloitin kärjestä, oli sitten parempi mittailla pituutta. Lisäilin pohkeen kohdalla muutaman silmukan. Tyttärelle menivät nämä sukat, tykkäsi kovasti. Olen kutonut neljät vauvasukatkin, mutta ne ovat vielä päättelemättä.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Esittäydyn minäkin.

Hei, olen Eija. Olen viidettä kertaa mukana sukkasadossa. Lankoja on laatikollinen odottelemassa inspiraatiota. Olen tehnyt perussukkia lapsille ja aikuisille, ihan oman perheen käyttöön ne menevät. Ostin Novitan sukkavihkosen ja ajattelin siitä tehdä muutamia malleja. Yhdet sukat olen tehnyt kärjestä alkaen ja voisin toisetkin tehdä. jos sopiva malli löytyy. Minulla on käsityöblogi täällä