Näytetään tekstit, joissa on tunniste 11Mbeata. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 11Mbeata. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. lokakuuta 2011

Neljäs ja viimeinen sukkapari

Tässä on viimeinen parini Sukkasatoon. Tein nämä Ravelryn SKA-ryhmän haasteeseen - siksi helmet. En ole aiemmin ujuttanut helmiä mihinkään neuleeseen, enkä myöskään kutonut sukkiin jalan kaaren mukaan muotoiltuja teriä. Nyt on tämäkin koettu ja kivaa oli! Sukat jäävät omaan käyttöön, niinkuin aina kaikki eka kerran kokeilut.

Lankana oli jälleen Cascade Heritage, puikkoina tutut 2 mm pyöröt ja tekniikkana yksi sukka kerrallaan varresta aloitettuna. Sukkamalli, johon muuten alunperin ei kuulu helmiä, löytyy Knittyn sivulta.

Helmitefra socks

Kiitokset seurasta Sukkasadossa! Kaikki kauniit sukat ovat vain lisänneet tikutuskuumetta ja pidentäneet to do -listaa. Jatkan edelleen noin kahden parin kuukausivauhtia, mutta nyt alkaa olla aika siirtyä joululahjaneulomusten pariin.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kolmonen

Sain vihdoin kolmannen sukkaparin valmiiksi. Keskittymiskykyni oli aluksi tiessään joululahjahuiviprojektin (kyllä tuo sana voisi pidempikin olla) vuoksi, joten jouduin purkamaan ekan sukan alun kolmesti. Vielä senkin jälkeen takkusi moneen otteeseen, eikä vika todellakaan ollut ohjeessa. Joskus asiat pitää vain näemmä tehdä vaikeimman kautta. Päädyin tekemään nämä mummuni koossa, sillä nätti malli varmasti ilahduttaa häntä, vaikkei hän taatusti niitä koskaan raaskikaan käyttää. Lanka kyllä kestäisi, mutta siitä on ihan turha hänelle jankuttaa. Tästä tuli siis paijattava, eikä käyttöpari.

Isfahan socks

Lankana oli Cascade Heritage, puikkoina 2 mm pyöröt ja tekniikkana yksi sukka kerrallaan. Malli on ihana osto-ohje Ravelrystä Hunter Hammersenilta.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kartusiaanisukat

Ravelryn SKA-ryhmän syyskuun haasteeseen tuli vastattua tällaisilla Kartusiaanisukilla. Malli on Aragorn, johon ihan kertakaikkisesti rakastuin. Ohje oli loistavan selkeä ja malli aivan ihana. Lankana oli jälleen Cascade Heritage ja puikkoina 2mm pyöröt. Nämä olivat ensimmäiset sukat, joissa kiertelin kaikki kahden silmukan palmikot ilman apupuikkoa. Vanha koira oppii uusia temppuja!

edit: haperopää lisäsi tunnisteita

Chartusian order pic1

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Ensimmäinen sukkapari

Kävipä minullekin niin, että sairastuin Sukkasadon alkamisen kunniaksi. Sen vuoksi ensimmäisen parin tikuttaminen kesti liki kaksi viikkoa. Kokeilussa oli Ornamental-ohje, jossa minulle tulivat uutena sekä kärki että kanta. Malli itsessään oli mielenkiintoinen ja kaunis, mutta epäonneksi Heritagen vyyhti petti laadullaan ensimmäistä kertaa ikinä. Langasta tuntui puuttuvan kaikki pehmeys ja joustavyys - itse asiassa tuntu oli lähes paperinarumainen. Siksipä neulepinnasta tuli epätasainen, eivätkä edes kastelu ja pingotus tasanneet sitä riittävästi. Tässä Ravelryn projektisivuni näille sukille.

Red Ornaments

Nyt tikuilla on uusi sukkapari, Aragorn. Lankana on jälleen Cascade Heritage, mutta tämänkertaisessa vyyhdissä ei ole kerrassaan mitään vikaa, joten kutominen on puhdas nautinto.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Mbeata esittäytyy

Hei kaikille! Olen Mbeata, 37-vuotias neulootikko Helsingistä. Olen seurannut sukkasatoilua muiden blogeista, mutta nyt tahdoin mukaan. Mummuni opetti minut kutomaan jo ennen kouluikää, mutta nyt ollaan tultu tilanteeseen, jossa olen matriarkaalisen linjamme viimeinen, jolla pysyy puikot käsissä. Siksikin into tikuttaa on mahdoton. Töiden haitatessa harrastamista on tavoitteeni kutoa kahdet sukat kuukaudessa kaikkien muiden neuleprojektien ohella. Sukitettavia jalkoja löytyy lähipiiristä aivan pikkuisista kokoon 47/48 asti.