tiistai 31. elokuuta 2010

Esittely

Heippahei,

Minä olen Heini, ja olen ehkä kolmatta kertaa sukkasadossa. Jotenkin kummassa olen joka kerta eksynyt tänne Heinälatoon :).

Olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, ja eikös se niin mene, että eläkeläisen kiireet painaa jo minunkin harteitani. Olen lupautunut diakoniakeskuksen kahvioon kolmesti viikkoon, vedän monikulttuurista neuleryhmää, käyn kuorossa ja neuletapaamisissa. Minulla on kaksi lasta (6- ja 8-vuotiaat pojat), joita kuskaan bussilla aivan toiselle syrjälle kaupunkia. Niinpä mulla on kotona eri neule kuin käsilaukussa. Kotona valmistuu yleensä jotain huivintapaista ja matkalla sukkaa, pipoa tai lapasia.

Tänä vuonna meillä Kuopiossa kerätään Joulusukka-projektiin sukkia vähävaraisille perheille, ja siihen projektiin olen ajatellut tekeväni ainakin kolme paria sukkia. Lupasin myös tehdä neljät(!) tilaussukat, saas nähdä mitä kaikkea tulee valmiiksi. Osallistuin myös Sock Knitters Anonymous (SKA) -ryhmään, jossa neulotaan puolen vuoden aikana kuudet mysteerisukat.

Iloa sukantekemiseen :)

Heini

2 kommenttia:

Heini L kirjoitti...

Ja näköjään joku on korjannut ajatushäröni, en muistanut laittaa tunnisteita :D

Kiitos kaunis!

Agatha kirjoitti...

Olin niin innoissani poimimassa uusimpia mukaan heinäntekijöiden listalle, että kävin hiukan täydentämässä.

Täällä paistaa sadekuuron jälkeen aurinko!