lauantai 28. elokuuta 2010

TiiQ mukana sadonkorjuussa

Nimimerkkini taakaa paljastuu kolmenkympin paremmalle puolelle ehtinyt intohimoinen käsityönharrastaja, jonka harrastus on täysin Käsistä karannut. Sukkasadossa olen mukana kolmatta kertaa, kahden edellisen satokauden aikana valmistui yhteensä 50 paria sukkia. Tällä kertaa ajattelin satsata määrän sijasta laatuun, hyväntekeväisyyteen meneviä perussukkia unohtamatta. Toiveissa häämöttää edes hieman vajuneempi sukkalankalaatikko...

Olen lupautunut ompelemaan Buttercup Bagin sille, joka julkaisee Sukkasadon aikana uuden, ilmaisen sukkaohjeen. Sen ei tarvitse olla täydellisyyttä hipova eikä innovatiivisuuden huipentuma, vaan haluan innostaa kaikkia "omasta päästä" sukkia neulovia jakamaan omat ideansa toisten neulojien kanssa. Ilmaisia sukkaohjeita ei voi koskaan olla liikaa! Mikäli ohjeita tulee useampia, emo arpoo kassin voittajan.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tarkentava kysymys: täytyykö ohje tuottaa kokonaisuudessaan Sukkasadon aikana, vai voinko osallistua, kun kudoin yhden sukan ennen tempausta ja nyt tuli mieleen, että toista tikutellessa voisi ihan hyvin kirjoittaa ohjeen? Toisin sanoen riittääkö se, että ohje julkaistaan syys-lokakuussa?

TiiQ kirjoitti...

LeenaK, riittää kun ohjeen julkaisee Sukkasadon aikana ja se on ilmaiseksi saatavilla! Pääasia on, että saadaan uusia ilmaisohjeita jakoon innokkaille neulojille :-D.