maanantai 2. syyskuuta 2013

Mutsimummo esittäytyy

Hei,
olen mutsimummo ja lähden mukaan sukkasatoa korjaamaan ensimmäistä kertaa. Nuorena likkana olin innokas neulomaan, mutta välillä kädet olivat täynnä leipätyötä, lapsia ja yksinhuoltajuutta niin, etten ehtinyt juuri käsitöitä harrastaa. Nyt viimeisen parin vuoden aikana on into käsillä tekemiseen taas löytynyt ja netissäkin olen ihastellut ihania neuletöitä ja niiden ohjeita. Kesän aikana ihanista kesävärisistä langoista syntyi sukkapari poikineen ja kun tähän Sukkasatoon törmäsin, päätin lähteä mukaan. Tarkoitus olisi lähinuorisolle kutoa joulupukinkonttiin kaikille erilaiset sukat, vähintään eri väriset, jos vaikka malli olisikin kutakuinkin sama. Katsotaan miten projekti onnistuu, paritkymmenet varpaiden lämmittimet olisi tekolistalla. Perussukkaa ei enää oikein jaksa kutoa, kun siinä ei yhtään tarvitse ajatella, mutta vaativampaa mallia olisi kiva kokeilla. Ja uusia tekniikoita, esim kärjestä aloittaen ja vaikka minkälaisilla kuvioilla. Nyt innostaa erityisesti erilaiset pitsit, palmikot yms. kuviot yksivärisiin sukkiin, tai ainakin yhdellä langalla toteutettaviin. Langanvaihtoja tulee noissa isoäidinneliöissä riittämiin - työn alla kesämökin terassille lämpimiä peittoja ensi kesäksi!

2 kommenttia:

groomeri kirjoitti...

Tervetuloa mukaan keräämään satoa!

Suvikummun Marja kirjoitti...

Mutsimummo, tervetuloa Heinälatoa täyttämään!
t. Marja, apuemo