lauantai 24. elokuuta 2013

Päivää Heinälatoon!

Minä myös odotin sukkasadon korjuun alkamista innoissani ja heti kohta pääsinkin ilmoittautumaan joukkoon mukavaan, kiitos vetäjille siitä:)!

Olen Elise55 ja ikää tuli lisää taannoin, 58v täyteen. Olen osallistunut useampaankin sukkasatoon aiemminkin. Viime vuonna olin Hillokellarissa ja tunsin olevani siellä melkein "pakkosyötettävänä" hillolla tuodessani purkkejani hyllyille.. Diabeetikkona sellainen peli ei vetele, joten nyt huokaisin todella helpotuksesta päästessäni Heinälatoon paaleja viemään ja nauttimaan loppukesästä mielipuuhassani:)! Olen neulonut aktiivisesti enemmän ja vähemmän yli 40 vuotta, villasukkia eniten ja vauvaneuleet ovat toinen intohimoni sukulaislapsille.

Minä myös neulon mieluiten ihan perussukkia, mutta opettelen samalla pitsisukkien neulomista eräästä Fb:ssa sukkaryhmästä saamillani ihanilla uusilla sukkamalleilla ja kolmet uudet pitsisukat olen oppinut neulomaan tämän vuoden puolella:).

Sukkalankaa löytyy kotoa ja nyt ajattelin neuloa monenkokoista tossua ja sukkaa erityisesti lapsille ja jouluna sukuumme syntyville kaksosillekin teen varmasti pehmeitä paketteja.

Toivotan kaikille kanssaneulojilleni hyvää syksyä ja lankarikasta sukkasatoa iloisin mielin!

2 kommenttia:

Suvikummun Marja kirjoitti...

Elise55; mukavaa elokuun loppua ja sukkasadon odottelua sinullekin ja tervetuloa heinälatoa täyttämään :)
t. Marja, apuemo

groomeri kirjoitti...

Tervetuloa satoilemaan tänä vuonna näin verensokeriystävällisemmin ;)