Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12esittely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12esittely. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. lokakuuta 2012

Sukkasato #1 ja #2

 Sukkia neulotuu joka välissä mennen tullen, isompaa ja pienempää ylösalas ja alasylös...
Nämä kaksi paria ovat ensimmäiset syyskuun puolella aloitetut sukat sukkasatoon. Tänä vuonna korjaan satoa latoon eli Heinälatoon. Jo kuudetta kertaa olen mukana satoilemassa. Viime vuonna Perunalaariin, linkki menee viimevuotiseen esittelyyn, josta selviää aikaisemmat osallistumiskerrat ja esittäytymistietoa, lapset ovat vanhentuneet vuodella ja minä nuorentunut muutamalla :DD. Niin ja bloginihan on muuttanut tänne! Tervetuloa vierailulle!! 

Lankoina näissä sukissa olen käyttänyt kotikomeron lankoja, 7-veljestä, joita olen ostanut aikana ennen lankakauppiasuraa... Sukkien koot ovat hukassa, mutta vasemman puoleiset ovat lasten ja oikealla ehkä miesten sukat... huono muisti miulla ;)

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

HeiniK:n syyskuun sukat

Heips! Esittely taisi jäädä väliin silloin elokuussa, mutta nimimerkin takaa löytyy reilu parikymppinen opiskelija, jolle käsityöt on elämäntapa ja rentoutumiskeino kiireen keskellä. Tämä on toinen vuoteni sukkasadossa, ja tavoite on  neuloa sukat/viikko, ainakin toistaiseksi siinä on pysytty. Tässä siis syyskuun tuotokset.

Aivan perussukat jämälangoista, kärjestä aloittaen ja jälkikäteen tehdyllä kantapäällä. 

Saapassukat ah-niin-ihanasta Raggegarnista. Neuloessa tuoksui lampaalle (kanssamatkustajat varmasti kiittelivät, mallinsa puolesta oli hyvä matkaneule) ja valmiina ovat lämpöiset ja juuri sopivat hiukan liian isoihin saappaisiini. 

Pikkusiskolle synttärilahjaksi tehdyt Heijastuksia Strompegarnin Siljasta. Kärjen aloitin eritavalla, sillä minulle kärjestä aloitettujen sukkien on tarkoitus olla jollain tapaa helpommat kuin varresta aloitetut, ja ohjeen mukaisella aloituksella olisi pitänyt ajatella liikaa. Puikot 2mm. 
Ja vielä veljenpojalle tehdyt junasukat Viking Vilmasta. Koko mietityttää, mutta onneksi noita neuloo nopsaa lisää jos ovatkin liian pienet. 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Esittäytyminen

Minulla on kaiken kiireen keskellä unohtunut esittäytyminen, ja nyt kun syyskuu alkoi niin muistui sato mieleen. Eli olen vajaa 30-kymppinen käsitöiden harrastaja, joka haluaisi päiviin vielä vähän lisää tunteja, että ehtisi kunnolla käsitöitä tekemään. Viime syksynä olin ensimmäistä kertaa mukana sadossa ja silloinkin toin sadon Heinälatoon. Tulos ei päätä huimannut, enkä nytkään hirveitä tavoitteita aseta, kunhan nyt muutamat saisi aikaiseksi:)
Blogi löytyy osoitteesta http://hennaneuloo.blogspot.fi/

-Hennah

lauantai 1. syyskuuta 2012

Esme esittäytyy

Esittäytyminen on jäänyt hieman viime tippaan, kun ei tämä Bloggerin käyttö ole vielä ihan hallinnassa. Kovasti yritän kuitenkin oppia. Sukkia olen neulonut aikaisemmin todella paljon, mutta ensimmäisen kerran uskaltauduin mukaan Sukkasatoon. Tarkoitus oli aloittaa sukat jo aamulla, mutta työkaverin sairastuttua jouduinkin töihin. Nyt sitten vaan lankavarastoa kaivelemaan ja puikot esiin. Jos aloittaisi vaikka ihan perussukista, joita en normaalisti tee. Mitä vaikeampi ja hienompi sukka, sitä parempi!

perjantai 31. elokuuta 2012

Maikki esittäytyy

Hei vaan!

Olen mukana Sukkasadossa nyt muistaakseni kolmatta kertaa.

Vasemmasta kädestäni on tällä hetkellä vielä pari sormea paketissa, mutta silti meinaan huomenna yrittää jotain helppoa ja yksinkertaista mallia alkuun :). Jos ei muuta, niin sitten virkataan :)

Blogiani Maikin Konttia voit käydä kurkkaamassa täällä.

torstai 30. elokuuta 2012

SatuLi esittäytyy

Mukana toista kertaa sukkasatoa keräilemässä. Tavoitteita en ole asettanut mutta omat lapset on vailla sukkia, kun viime talviset on jo jääneet pieneksi. Itselläkin olisi tarvetta ainaskin yksille pitsisukille.. Eli näillä mennään tänä vuonna!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Jaana S

Heipä hei! Jaana S esittäytyy. Huomasin tosi myöhään että Sukkasato alkaa taas ja ilmoittautuminen oli mennyt jo umpeen. Marelo otti kuitenkin minut mukaan ja pääsin tänne Heinälatoon. Nyt on kolmas kerta kun osallistun ja aina on tullut joitakin sukkia neulotuksi. Neulevihkossa on jo jokunen nimi ja malli, mitä kenellekin. Mutta tästä se lähtee :)

Samaan malliin

Katsoin viime satokauden esittelyäni,  ja samoilla tiedoilla edelleen mennään...
(tosin uuden salasanan voimin; kummasti vuodessa vanha unohtui)

Vaniljapilven reunoilla vielä muutama kävynsuomu jäljellä
(talon ulkomaalaus - se minulle jäänyt osa - on siis vielä "vähän" kesken);
lapsiluku pysynyt samana (3), mutta ikää kertynyt
kullekin vuosi lisää (minä jo 44)
ja satokauden aikana aikuinen/lapsi -suhde saavuttaa arvon 4:1.

Kroonisena neulootikkona yritän lievittää oireitani jokasyksyisellä
sukkasato -hoidolla
(toisesta sukkasadonkorjuusta alkaen olen
jokaiseen osallistunut).

Tämän kahden kuukauden aikana on tarkoitus päästää
puikoilta putkahtelemaan sukkia
- näistä osa keräykseen tai muuhun hyväntekeväisyyteen,
osa omaan tarpeeseen -
mutta hyvän mielen sukkia KAIKKI kuitenkin

ON SE NEULOMINEN NIIN IHANAA...

Blogittomana ja kuvattomana,
mutta innolla hengessä mukana:
- lankamariio

maanantai 27. elokuuta 2012

Mukana taas

Olen Satu K ja ollut mukana jokaisessa Sukkasadossa. Tämän vuoden tavoitteenani on neuloa sukkia sekä oman perheen käyttöön, ystävien lapsille, joululahjoiksi sekä hyväntekeväisyyteen. Olen mukana Hyvän Mielen Sukat -keräyksessä ja toimin sukkien kerääjänä Vaasan seudulla. Tänne kaivataan kovasti lisää jalkojenlämmittimiä, joten haastankin jokaisen heinälatolaisen neulomaan yhden parin! Lisätietoa keräyksen blogista tai omastani. Myös FB:sta löytyy ryhmä.

Osuus viime vuoden sadostani.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Meiju esittäytyy

Olen Meiju, Helsingistä, ja mukana sukkasadossa, hmm.... muistaakseni kolmatta kertaa. Kovin monia sukkia en varmaankaan tänä vuonna ehdi neulomaan, tavoitteena on suunnitella itse yksi sukkamalli ja neuloa toiset sukat hyväntekeväisyyteen. Kirjoittelen blogia täällä.

lauantai 25. elokuuta 2012

Raijis mukana

Hei kaikille sukankutojille!

Olen Raijis Uudeltamaalta, olen ollut muutaman kerran mukana sukkasadossa, viime vuosi jäi kai väliin, mutta nyt päätin taas tulla mukaan, kun joka tapauksessa tekisin syksyllä sukkia ja muita jalanlämmittimiä. Tavoitteen laitan niinkin matalalle, kuin että yksi heinäseipäällinen on ainakin saatava latoon :)

Nirppu esittäytyy

Innolla odotan taas sukkasadon alkua. Monen monta sukkalankaa odottaa kutomista. Viime vuonna jäi sato omalta kohdaltani laihaksi, mutta tänä vuonna jatketaan. Olen mukana kolmatta kertaa satoa keräämässä.

Nyt on muutama päivä aikaa etsiä mukavia sukkamalleja. Lähinnä kudon itselleni, kun olen villasukkien suurkuluttaja :)

torstai 23. elokuuta 2012

Inno tässä hei!

Olen siis inno, pk-seutulainen neuloja, joka ottaa neuleet työn alle niin bussissa, junassa, työkokouksissa kuin omalla parvekkeellakin. Kannan aina mukanani jotakin neulottavaa, sillä inhoan tyhjän panttina istumista enkä halua viettää kaikkea aikaani räpläten älypuhelinta tai tietokonetta.

Olen ensimmäistä kertaa korjaamassa satoa, vaikka sukkien neulonta ei vierasta ole aiemminkaan ollut. Tänä vuonna ajattelin tehdä inventaarion omiin lankavarastoihini ja tehdä sukkia niistä löytyvistä materiaaleista. Tarkoitus olisi sadonkorjuun jälkeen saada laatikot kiinni kunnolla. Katsotaan kuinka monta sukkaparia saan tehtyä!

Kaikenlaista neulontaan liittyvää löytyy myös blogistani täältä.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Sukkainspiraatiota hakemassa

Kerran olen sukkatehtailuun osallistunut aiemmin,
edellisvuonna.
Nyt ajattelin lähteä vauhtia taas hakemaan sukkakutimiin. Sitä saapi kummasti lisää potkua kun ihailee muiden tuotoksia.
Koko ajan tulee kudottua,
jos vaikka niitä sukkiakin sesonkiin.

Täällä mutistelen käsitöistä ja arjestani.

Knea esittäytyy

Kolmatta kertaa lähdössä mukaan sukkasatoon: eka vuonna keräilin satoa perunalaariin, nyt jo toisena vuonna kärrään sukkapaaleja heinälatoon.

Mitään tavoitteita sukkien määrästä tai laadusta en ole asettanut itselleni, teen sen mikä tuntuu mukavalta. Sukkia tulee muutenkin kudottua paljon, joten eiköhän niitä muutama pari sukkasatoonkin syntyne.

Blogiani voi käydä lueskemassa täältä

tiistai 21. elokuuta 2012

Täällä minäkin

Hei, täällä Villiviini. Tämä on kai neljäs syksy, joka alkaa Sukkasadon merkeissä. Olen perussukan kutoja eli kaikki hienoudet kiertävät minut kaukaa. Joka syksy suunnittelen, että nyt opettelen tekemään jotain eksoottisempaa, mutta tekemättä on jäänyt.

Olen etelä-suomalainen eläkemuori, harrastan kaikenlaista. Lukeminen, bloggailu, sukututkimus, kirjoittaminen, nukkekoteilu, eri sorttiset käsityöt ja joskus pihankin rapsutus ja luonnon tarkkailu tulevat ensimmäiseksi mieleen. Niin ja mukava yhteiselo meidän ukin kanssa. Asumme vanhassa, punaisessa tuvassa. Seinustalla kasvaa villiviinin lisäksi pieni viíniköynnös.


Mrs.Marple taas täällä

Jälleen kerran sukkasatoilemassa!
Pitänee tehdä hieman listaa kuka tänä syksynä kaipaa villasukkia tai tossuja.

Omia kuulumisia löytyy blogista: http://marplepuikoissa.blogspot.fi

Ja nyt langat ja puikot ojennukseen ennen ensi viikkoa.

Olgakin esittäytyy

Hei!
Olgakin lähtee mukaan sukkasatoon, tämä on nyt neljäs kerta kun olen mukana sadonkorjuussa. Ensimmäisen kerran osallistuin siis vuonna 2009 ja olen päässyt hillokellariin, perunalaariin ja nyt sitten toisen kerran heinälatoon;) Mitään suuria tavoitteita ei ole, jos nyt kuitenkin saisin neulottua enemmän kuin yhdet sukat....

maanantai 20. elokuuta 2012

TeSa esittäytyy

Olen sukkasatolaisena kerännyt muutamana vuonna satoa eri laareihin, jotta saisin edes muutaman parin neulottua valmiiksi. Sukkien neulominen ei ole minun juttuni, vaikka tätäkin tulee harrastettua muiden neulomusten ohella.
Tavoitetta en itselleni aseta, tosin olisi kiva saada kirjattua viikko / valmis pari. Katsotaan miten intoa piisaa.
Valmiita töitäni päivittelen myös omaan blogiini, Tulihan tehtyä.
Tule kurkkaamaan.

Sarastusta esittäytyy

Syksy ei tule ilman sukkasatoa, siltä ainakin tuntuu. monena vuonna olen mukana ollut ja mukaan oli jälleen päästävä :) Tavoitteena on neuloa edes yksi sukkapari valmiiksi. Tavoite on matala, kun kotosalla on seuranani kaksi pientä lasta ja koira. Neulomiset rajoittuu siis aika pitkälti lasten uniaikoihin, jos sillon jaksaa sit neuloa ;)
Blogini löytyy osoitteesta www.saka.vuodatus.net
Viikonloppuna aloitin jo sukkia neulomaan. pitäähän sitä varmistaa, että taito on yhä hallussa ;)

T:Sarastusta