perjantai 19. lokakuuta 2012

Joulupuu on rakennettu


Sain siis eilisiltana pääteltyä sukat Nalle Joulupuusta.
Sitä tuttua kokoa "itse"; päätynevät tyttärelle unisukiksi.

Näiden viimeisiä kerroksia neuloin tämän satokauden
erikoisimmassa paikassa = puimurin ohjaamossa
- viime viikonloppuna sain luonneroolin, piti vain
olla ja voida paksusti (ja siis samalla neuloa);
mies oli pessyt puimurin ja oli öljyämässä (?)
osia ja minun tehtäväkseni tuli istua
tukevasti penkissä, jotta pöytä/kela (?) pyörisi
(tämä on joku turvatekijä; kun penkistä nousee,
se pyöriminen pysähtyy, ettei kukaan saisi itseään
jätettyä sinne väliin...).

Juuri äsken neuloin viimeiset silmukat sukkiin, joiden
mallin nimeä en taaskaan muista; oli muistaakseni
Novitan 7 veljestä -lehdessä. Varteen tulee siksak-maista
raitaa kavennusten ja langankiertojen avulla.
Virkistävää neuloa vaihteeksi muita kuin resorivarsia
(varsinkin Nalle-langasta kolmosen puikoilla aikuisen
kokoisten sukkien varret ovat puuduttavaa neuloa...)
Nämä päättelen tänä iltana TV:n ääressä, joten
raportoin nekin tässä samalla kertaa.

Valmistunut siis 2 paria aikuisten sukkia.

Tavoitteessanikin olen pysynyt; olen neulonut joka päivä,
menossa 8. viikko ja 4 paria valmiina ("lupasin" aloittaa
uuden sukan joka viikko).
Puikoilla on tällä hetkellä jo kantapään jälkeisissä
kavennuksissa menevä sukka, joten jatkossa luvassa sille pari.

Loppukiriä kohden,
lankamariio

Ei kommentteja: