maanantai 24. lokakuuta 2011

Kauan odotettu vierailu

toteutui, kun päättelykeiju viikonloppuna piipahti kylässä.
Sain keijun vihdoin houkuteltua paikalle, kun löysin niiden isosilmäisten
neulojen lisäksi yhden pienen ja siron, jolla keiju reippaasti tarttuikin työhön.

Ensiksi tarjoilin keijulle sinistä Woolia.
Muistaakseni olen joka syksy, kun sukkasatoon olen osallistunut,
neulonut yhden tai kaksi paria junasukkia / Tuulan sukkia.
Niinpä nytkin ennen sadonkorjuun alkua verryteltyäni vihreällä jatkoin
sinisellä ja siten ensimmäiset valmistuneet ovat junasukat vaaleansinisestä
Woolista. (liekö VR:n ongelmat tarttuvia, kun ensimmäiset sukat
valmistuivat vasta nyt…)
Seuraavaksi keiju pääsi osalliseksi marjaretken sadosta.
Kun olen neulonut itselleni sukkia Nalle Kukkakedon, Marjaretken ym. pätkävärjättyjen langoista, olen jämälangat käyttänyt tekemällä vauvan/pikkulasten sukkia ”Projekti villasukan” ohjeella; siten, että resori ja jalkaosa on yksiväristä (useimmiten valkoista) ja varsi pätkävärjättyä.
Toiseksi valmistui siis Nalle Mustikasta ja valkoisesta pikkuruisen pidemmät (että sain varren kauniisti sommiteltua) pienet sukat ja kolmanneksi Nalle Lakasta ja valkoisesta samalla koolla, kuin aiemminkin olen tehnyt.
Tätä viimeistä paria päätellessään keiju oli kiitollinen siitä, ettei pääteltävää ollut normaalia enempää, vaikka toista sukkaa neuloessa tulikin pulmia eteen. Olin nimittäin sen ensimmäisen (lakka-) sukan sommitellut siten, että tummin raita tulee keskelle, ja kun aloin toista neuloa ja etsiä langasta sopivaa aloituskohtaa, huomasin ettei lanka riitäkään. Luulin neuloneeni Kukkaketo-
langasta, jota minulla olisi siis ollut uusiakin keriä, mutta olin elokuiseen sukkaverryttelyyni (tein siis oman kokoni sukat) ottanut vahingossa Lakka-kerän piilokätköistäni, eikä sitä ollut enempää. Keräsin siis kaikki pätkät, tein niistä listan ja jonkin aikaa pähkäiltyäni ja sommiteltuani sain pätkittyä ja liitettyä (muistaakseni viidestä pätkästä) sellaisen yhdistelmän, että se vastasi sitä ensin tehtyä sukkaa. Ja nämä liitokset tein sillä ”Russian join” -tekniikalla jo ihan päättelykeijuakin ajatellen; ilman tätä tekniikkaa keijua tuskin tämän vuoden puolella olisi näkynyt !!

Tällä hetkellä siis kolmet sukat valmiina, ja kaikki lähdössä jossain vaiheessa johonkin hyväntekeväisyyteen.
Puikoilla majailee nyt Kukkaketo Anemonesta ja Päivänkakkarasta parin ensimmäset sukat lähes valmiina, sekä Seiskaveikasta varren verran tehtynä miesten sukkaa, mutta sovitusjalka majailee parinsadan kilsan päässä, joten se saattaa jäädä lokakuun aikana UFOksi.
Päättelykeiju lupasi tulla piipahtamaan vielä viikon päästä, joten täytyy yrittää saada sille vielä hommia, eli kukat odottavat…

lankamariio

Ei kommentteja: