maanantai 1. marraskuuta 2010

Kiitos ja kumarrus

Niin siinä sitten kävi, että kuukausi pääsi vaihtumaan ja Sukkasato päättyi. Olen positiivisesti yllättynyt saldostani: 9,5 paria sukkia/tossuja/säärystimiä! Elämäntilanne kun nyt on sellainen, ettei rauhallista käsityöaikaa ihan kauheasti ole. Olisin ollut tyytyväinen jo yhteenkin pariin, nimittäin niihin isännän nelikutosiin. ;)

Puolikkaaksi pariksi jäi yksinäinen Saltkråkan-sovelma. Ohjeen mallineuleisiin lisäsin molemmille puolille yhden nurjan silmukan - yhteensä kuusi silmukkaa siis. Lankana käytin Nallea ja siksi tämä lisäys.

Sukka oli pahasti kesken vielä eilen aamulla, mutta päätin, ettei jää kesken sadonkorjuun päättyessä. Tämä oli hyvä, sillä olin aiemmin sitä mieltä, että sukka etenee tylsän hitaasti, eikä siihen oikein tullut tartuttua. Nyt olen eri mieltä. Sukka eteni kuin mikäkin ja valmistui iltanukutuksen aikaan. Vaikkei sitä satoon lasketakaan, tässä se nyt on surkeana ja kuhmuisena. Toivottavasti on parin saatuaan tulevan omistajansa jalassa sievempi.



Kiitos kaunis emännälle ja apuemännille sekä kanssasatoilijoille mukavasta sukkasadonkorjuusta! Ensi vuonna uudestaan, eikö!

Ei kommentteja: