sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kaksi paria

Tämä viikko alkoi keltaisilla sukilla, toiset keltaiset Ravelryn SKA ryhmän syyskuun haasteeseen. Enkä edelleenkään pidä keltaisesta väristä. Lankana elintarvikeväreillä värjätty Nalle, pohjaväri oli semmoinen haalea ruskea ja ihan ylös varteen piti jatkaa langalla jossa oli pohjavärinä vitivalkoinen. Ohje Knittystä.



Tällä viikolla valmistui toinenkin sukkapari, tällä ohjeella appiukolle isänpäivälahjaksi, lankana Step. Pojat halusivat ottaa sukista kuvia ja niinpä sainkin paljon kivoja kuvia joissa on keskimmäisen pojan sanojen mukaan rumat sukat ja kauniit maisemat. Sukat oli vähän likaiset ja märät kuvausreissun jälkeen ja ne oli myös heitetty alas näkötornista.



Nyt on puikoilla salaiset testisukat ja jotain muutakin salaista pitäisi saada tässä kuussa aikaan joten saldoni saattaa vielä kasvaa.

Ei kommentteja: